Ensimmäinen työpäivä yli kahteen vuoteen

Vihdoin on se päivä koitttanut, kun pääsen takaisin töihin. Tätä on jo yli kaksi vuotta odotettu. Viime yö tuli nukuttua vähän huonosti, mutta silti oli ihana herätä tähän aamuun tietäen, että pääsee myöhemmin tänään töihin. Onneksi on pehmeä lasku töihin. Työt alkaa kolmella perehdytysvuorolla. Sen jälkeen pääsen sitten tekemään keikkaa normaaliin tapaan. Ainut asia, mikä minua tässä kaikessa jännittää on, se miten avanteeni osaa käyttäytyä. Voi olla, että stressaan ihan turhaan, mutta tilanteena tämä on uusi minulle. Muut avanteen omaavat ovat kyllä kertoneet minulle, että ovat pärjänneet hyvin työelämässä avanteesta huolimatta. Uskon vahvasti itsekin näin. Tietysti uusi tilanne jännittää aina. Onneksi on kuitenkin mukavat työkaverit ja työnantaja. Kirjoitan sitten työpäivän jälkeen miten ensimmäinen päivä meni. 🙂 En sitten jaksanut kirjoittaa mitään työpäivän jälkeen, jos nyt sitten jatkettaisi juttua.:)

Ensimmäinen työpäivä meni hyvin. Kaikki vanhat asiat palautuivat aika hyvin mieleen. Onneksi ei tarvinnut olla vuorossa yksin. Muutamissa uusissa asioissa on vielä vähän opettelemista. Vielä kaksi perehdytysvuoroa ja sitten pääsen ihan yksin vuoroon. Oli ihana palata todella pitkän tauon jälkeen töihin. Fiilis on todella hyvä. Tästä on hyvä jatkaa.

Avannetta stressasin ennen vuoroa, mutta sekään ei aiheuttanut mitään ongelmia. Ainut asia oli, että syömisen jälkeen avanne alkoi ääntelemään, mutta sain kädellä vaimennettua ne äänet. 😀

Työpäivän jälkeen olin todella väsynyt, mutta se tietysti kuuluu asiaan. Jätin eilen treenit välistä, koska tiesin, että ensimmäinen vuoro pitkästä aikaa vie kaikki voimat. Työni ei ole onneksi fyysisesti raskasta. Uni tuli yllättävän nopeasti, yleensä minulla kestää 2,5 tuntia nukahtaa, vaikka olisin kuinka väsynyt. Tänään heräsin vasta noin puoli kahden aikaan. Onneksi tässä on muutama vapaapäivä aikaa toipua. Ensi viikolla sitten taas uudestaan. Kyllä se tästä, kun kroppa tottuu työntekoon. 🙂

Ensimmäinen työvuoro vei voimat. Pitkien yöunien jälkeen on taas virkeä olo.
Ensimmäinen työvuoro vei voimat. Pitkien yöunien jälkeen on taas virkeä olo.

Treenit

Eilen oli ansaittu lepopäivä treeneistä. Tänään taas treenataan. Tavoitteena on pudottaa painoa ja ennen kaikkea se, että olisi kokonaisvaltaisesti parempi olo. Paino ei ihan niin nopeasti putoa kuin yleensä. Aineenvaihduntani tuntuu olevan hitaalla edellisen kortisoni kuurin jäljiltä. Senttejä on lähtenyt ja lihasta on tullut. Itse en koe tarpeelliseksi vaakaa tällä hetkellä, tärkeintä minulle on se miltä kropassa tuntuu. Kyllä se paino siitä lähtee putoamaan kunnolla jossain vaiheessa. Hiljaa hyvä tulee!:)

image
Kyllä se treeni näyttää tuottavan tulosta. Kasvot ovat kaventuneet ja senttejä on lähtenyt.

 

 

Yksi kommentti

  1. Mintti sanoo:

    Ihana kuulla että oli kivaa palata töihin. Ja mahtavaa että on tuollainen perehdytyskausi ettei tarvitse kylmiltään hypätä suoraan kaiken keskelle! On kyllä mahtavaa että kaikista vaikeuksista huolimatta voit jo noin hyvin <3

Kommentointi on suljettu.