Kuulumisia ja tuotekokeilua

Moikka kaikki Sairaankauniit ja -komeat! Mitä teille kuuluu? Enää vähän alle kuukauden päivät jouluun. Tämäkin vuosi on mennyt todella nopeasti.

image
Sain laitettua jouluvalot ikkunaan. Vielä on paljon tehtävää ennen joulua. Onneksi siihen on vielä useampi viikko. 🙂

Tässä postauksessa kertoilen vähän tämänhetkisiä kuulumisia ja kerron testaamistani avannetuotteista.

Kuulumisia

Terveydentilassani ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Oikeastaan tuntuu, että oloni on huonontunut entisestään. Väsymys on jatkunut samaan tapaan kuin ennen. Haluaisin tännekin kirjoittaa useammin, mutta en pysty väsymyksen takia keskittymään kunnolla. 🙁 Nyt viikon verran mahakivut ovat olleet todella kovia. Välillä ei oikein tiedä miten päin olisi. Onneksi minulla oli jäljellä lääkkeitä noihin koviin kipuihin. Lisäksi olen huomannut, että ihan pienenkin rasituksen jälkeen tulee todella heikko olo. Pahoinvointia on myös  edelleen. Pyoderma on nyt kokonaan parantunut. Jee!:) Jotain hyvää sentään. Pitkän tauon jälkeen avanne on taas alkanut vuotamaan ohi. 🙁 Juuri, kun viime postauksessa pääsin sanomaan, että ei ole tullut ohivuotoja. Tällaista tämä elämä avanteen kanssa välillä on. Uskon, että tällä kertaa ohivuodot johtuu siitä, että avanne on nyt erittänyt noin 2,5 litraa joka päivä. Ensin se puskee nesteet ulos ja sitten perästä tulee kiinteää tavaraa, joka sitten puskee laatan alle. Olen nyt vaihtanut pussia joka päivä, jotta avanteen ympärysiho ei menisi huonoon kuntoon. Parempi pelata varman päälle.

Kortisoni kuuria on onneksi enää jäljellä muutama päivä ja annos on 5mg. Kortisonista tulleista 5 kilosta on nyt lähtenyt 3KG. Yleensä multa nuo kortisonikilot lähtee vasta, kun kuuri on kokonaan loppunut ja silloinkin melko hitaasti. Nyt painoa on varmasti lähtenyt sen takia, että avanne erittää hyvin paljon nestettä. Pitää muistaa juoda mahdollisimman paljon ettei tule nestehukkaa. Ihosta huomaa kyllä kaikkein parhaiten, että aika kuivassa kunnossa tässä ollaan.

Huomenna pitäisi aamulla mennä päivystykseen lääkäriin. Kaikki tk:n suomenkielen taitoiset lääkärit olivat varattuja, joten aikaa en pystynyt varaamaan. Minua neuvottiin menemään aamulla aikaisin päivystykseen, niin pääsisin sitten suomalaiselle lääkärille. Edellisillä kerroilla ongelmana on selkeästi ollut kielimuuri. Toivotaan, että saisin asioita eteenpäin ja syy näille oireille löytyy. Pitää pysyä lujana ja vaatia hoitoa. Uskon, että tässä kuitenkin vierähtää hetki, koska joulu tulee nyt tähän väliin. Mutta helpottaisi kummasti, kun tietäisi, että asiat ovat järjestymässä.

Eilen sain tietää, että taloyhtiöömme on tulossa kylpyhuoneremontti. Remontti kestää 4 viikkoa ja tuona aikana pitäisi käydä alhaalla pesulla ja vessassa. Tämä tulee olemaan todella hankalaa avanteen kanssa. Avanteen tyhjentäminen, vaihtaminen ja mahdolliset ohivuodot mietityttää. Jos avanne, vaikka päättää alkaa keskellä yötä vuotamaan ohi, siinä sitten juokset alas pesulle ja vaihtamaan pussia. Olemme päättäneet perheeni kanssa, että nyt olisi hyvä aika muuttaa. Remontin tarkkaa ajankohtaa emme vielä tiedä, mutta se ajoittuu kesälle. Eihän tässä mitään hätää olisi, jos olisi terve, mutta kun vessa on todella välttämätön ja ilman sitä on todella vaikea olla. Lisäksi myöhemmin on tulossa putkiremontti. On vaan parempi muuttaa. Nyt vaan pitää katsella asuntoja ja toivoa, että sopiva löytyy ennen remonttia.

Tuotekokeilua

Minuun otti yhteyttä Medfanet Oy ja he olivat ystävällisiä ja halusivat lähettää minulle muutamia tuotteita kokeiluun.  Sain kahdet avanneleikatuille tarkoitetut alushousut, liiman poistolappuja ja ihosuojapyyhkeitä. Huomasin, että housut silottaa hyvin, joten avannepussi ei näy tiukankaan paidan alta. Materiaali on todella pehmeä ja hengittävä. Voin kyllä suositella lämpimästi näitä housuja kaikille. Hintakaan ei ole paha verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin. Lisäksi verkkokauppa on kotimainen. Tuotteita löytyy myös miehille. Alla kuvat saamistani housuista.

image
http://www.avannetarvike.fi/tuotteet.html?id=29236/282853 Kuvan housut ovat suosikkini ja ne soveltuvat hyvin esimerkiksi liikuntaan. Korkeavyötärö tukee hyvin avannetta, joten erillistä vyötä ei tarvita. Materiaali on hyvin pehmeä ja se tekee niistä todella mukavat pitää päällä. Kuva: Medfanet avannetarvike.fi

 

 

Kuva: Medfanet avannetarvike.fi
http://www.avannetarvike.fi/tuotteet.html?id=29236/8 Näissä housuissa on tasku, jonne pussin saa kätevästi. Nämä housut olivat myös todella mukavat päällä. Housut soveltuvat mielestäni paremmin jokapäiväiseen käyttöön kuin liikuntaan. Kuva: Medfanet avannetarvike.fi
IBD-Viikko 1.-7.12

Huomenna alkaa IBD-viikko. Lisää tietoja IBD-viikosta ja sen tapahtumista voitte käydä katsomassa osoitteesta: https://crohnjacolitis.fi/ibd-viikko/

Voitte myös käydä tuunaamassa oman profiilikuvanne ja sitä kautta olla mukana lisäämässä tietoisuutta tulehduksellisista suolistosairauksista. http://twibbon.com/support/ibd-viikko-2

image

Itse en ole valitettavasti tänä vuonna suunitellut mitään Ibd-viikolle tai osallistumassa tapahtumiin oman terveydentilani vuoksi, mutta silti koetan olla somessa aktiivinen koko viikon ajan. 🙂 Pidetään mukava viikko ja lisätään yhdessä tietoisuutta tärkeästä asiasta. <3

 

 

 

 

https://www.facebook.com/MeMylifeAndIBD/

 

 

Yksi kommentti

  1. Tepa sanoo:

    Hyvä juttu tuo tuotekokeilu, jos olet saanut siitä jotain hyötyä itsellesi. 🙂 Mukavaa, kun tahtovat auttaa pienellä, mutta merkityksellisellä asialla.

Kommentointi on suljettu.