Miten Ibd on vaikuttanut omaan kehonkuvaani?

Tällä kertaa hieman erilaisempaa aihetta, mitä moni ei ehkä ensimmäisenä ajattele kun puhutaan Ibd:stä. Haluan jakaa vähän omia kokomuksiani tästä aiheesta.

Minulla on aina ollut jotenkin huono suhde omaan kehooni. En ole juuri koskaan ollut tyytyväinen omaan kroppaani. Teini-iässä olin ehkä hieman epätavalliseen tapaan tyytyväinen omaan kroppaani. Kun sairastuin 2011 joulukuussa laihduin todella paljon lyhyen ajan sisällä. Jalkani olivat todella ohuet, kaikki lihas niistä oli hävinnyt. Luut törröttivät joka paikassa. Istuminen oli todella vaikeaa, koska istuin pelkkien luiden päällä. En ollut tyytyväinen omaan ulkomuotooni. Näytin suoraan sanoen sairaalta, mitä silloin tietysti olinkin.

Diagnoosin jälkeisenä kesänä aloin treenaamaan salilla ja itsetuntoni kasvoi. Olen aina rakastanut treenaamista ja saan siitä itsevarman olon. Tuo kesä oli ehkä kaikista onnellisin kesä minulla diagnoosin jälkeen. Vietin aikaa kavereiden kanssa, olin töissä ja treenasin. Rakastin sitä onnellisuuden tunnetta, minkä treenaminen minulle toi.

Tuli syksy…

Syksyllä jatkui taas lukio ja aluksi kaikki meni ihan hyvin ibd:n kanssa ja pystyin käymään koulussa. Sitten iski akuutti päälle. Tuon akuutin aikana lopetin päivälukiossa ja siirryin etälukioon. Sain akuuttiin kortisooni kuurin toista kertaa sitten diagnoosin. Kasvoihin tuli pientä pyöreyttä kortisoonin takia. Pystyin kuitenkin jatkamaan treenaamista, tosin hieman harvemmin kuin kesällä. Näin yhtä kaveriani pitkästä aikaa ja hän huomautti, että oletpas sinä lihonut. Silloin en vielä tiennyt, mitä kaikkea ”kivaa” tuo kortisooni aiheuttaa. En ollut itse kiinnittänyt huomiota omiin kasvoihini, koska turvotus ei ollut siinä vaiheessa mitenkään paha. Mietin päässäni, miten voi olla mahdollista, että olen lihonnut kun syön terveellisesti ja käyn salilla useamman kerran viikossa.

Tuon akuutin jälkeen alkoi akuutteja olemaan yhtenään. Minulla oli oireita vatsan kanssa myös silloin, kun ns.akuuttia ei ollut päällä. Kortisooni kuureja tuli myös useampia syötyä. Yritin parhaani mukaan tehdä töitä, opiskella ja treenata. Opiskelusta ei tullut mitään, mutta työt sain aina tehtyä. Treenaaminen jatkui entisellään kunnes jouduin koko ajan vähentämään treenikertoja ja lopuksi jouduin lopettamaan kokonaan. Akuuttien takia en onneksi lihonut, mutta silti minulla oli epävarma olo omasta ulkonäöstäni. Kortisoonin takia minulla alkoi olemaan kunnon Moon faceja eli kuukasvoja. Naama oli lähes koko ajan turvoksissa ja se ärsytti minua valtavasti.

Sitten hypätään vuoteen 2014, jolloin jouduin sairaalaan akuutin takia. Sairaalassa sain ruiskulla nestemäistä kortisoonia tipan kautta. Sairaalasta kotiin päästyäni sain kortisooni kuurin isoimmalla annoksella mitä koskaan ennen. Annos oli 80mg päivässä ja annosta laskettiin kahden viikon välein. Normaalisti minulla oli laskettu annosta 5mg joka toinen viikko. Ja, jos verta alkoi tulemaan annosta laskettaessa voisin nostaa annosta siihen edelliseen lukemaan. Minun Colitis Ulcerosani oli todella kortisooni riippuvainen, jos annos laski alle 30mg veriripuli ja, jopa oksentaminen tulivat takaisin. Sitten menin sairaalaan leikkausta edeltävänä päivänä ja vaaka näytti melkein 20kg enemmän, mitä se oli ollut 2,5 kuukautta sitten sairaalasta kotiin päästyäni. Olin syönyt ihan samalla tavalla kuin ennen, mutta silti paino oli noussut kortisoonista lyhyessä ajassa todella paljon. Kyllä siinä pyöri mielessä, että miten tämä on mahdollista. Itse olin ajatellut painoni nousseen korkeintaan 5kg.

Sairaalasta kotiin päästyäni ja pikkaisen toivuttuani aloin inhoamaan sitä miltä näytin. Moni voisi luulla, että inhosin leikkausarpeani mutta ei, inhosin sitä miltä näytin. Kun katsoin itseäni peilistä, minua inhotti se mitä näen. En tunnistanut enää itseäni ja suoraan sanoen joka kerta, kun katsoin peiliin voin pahoin. Olin aina ollut sporttisen näköinen ja nyt yhtäkkiä olin täysi vastakohta siitä, mitä olin ennen. Tuohon aikaan minulla oli ehkä suurimmat ongelmat oman itsetuntoni kanssa.

Tällä aikavälillä treenaaminen on ollut hyvin katkonaista j-pussi ongelmien takia. Painoa on kuitenkin lähtenyt vaan 4kg, vielä olisi pudotettavaa 15kg. Sitten toisen leikkauksen jälkeen mikä on ihan kohta, niin aloitan treenaamisen taas kunnolla. Toki annan kropan ensin toipua leikkauksesta.:)

Tämä postaus saattoi ehkä jonkun mielestä kuulostaa pinnalliselta tilitykseltä, mutta sitä sen ei ollut tarkoitus olla. Halusin tuoda asian esille, sillä Ibd:tä sairastavana kroppa voi välillä muuttua hyvin nopeastikin. Me ei voida sille mitään, jos kortisooni kuurien aikana tulee kiloja lisää tai kasvot ovat turvoksissa. Tai, jos laihdumme akuutin aikana useita kiloja sen takia, koska mikään ei pysy sisällä. Itse laihduin etenkin ensimmäisien akuuttien aikana paljon ja silloin ihasteltiin kuinka paljon olen laihtunut ja kysyttiin mitä olen tehnyt. Kun kroppa muuttuu nopeasti, pää ei meinaa aina pysyä samassa vauhdissa. Nyt kun ikää on tullut lisää, en ehkä enää stressaa noista kiloista yhtä pajon kuin muutama vuosi sitten. Treenaamisesta on tullut minulle täysin erilaista. Ennen se oli tapa pysyä kunnossa, nykyään se tuo minulle itsevarmuutta ja rakastan sitä onnistumisen tunnetta, mikä treenaamisesta tulee.

Onko  muilla Ibd:tä sairastavilla ollut itsetunnon kanssa ongelmia? Miten olette selvinneet niistä? ja Mikä saa teidän olon itsevarmaksi?

Mukavaa kevättä kaikille! <3

Yksi kommentti

  1. T sanoo:

    Kyllä IBD vaikuttaa itsetuntoon. Juurikin tuo painon heittely, minulla akuutti saattaa pudottaa noin 10% painosta, eli paljon. Lisäksi arvaamattomuus, et voi koskaan tietää milloin akuutti tai oireet iskee päälle. Yleensä juuri silloin, kun vähiten tarvitsisi…

Kommentointi on suljettu.