Ajatuksia tulevasta leikkauksesta

Moikka kaikille pitkästä aikaa!:) Nyt on ollut blogien puolella aika hiljaista. Taas J-pussi on vaivannut oikein kunnolla ja sen takia en ole jaksanut kirjoittaa. Nyt ajattelin kuitenkin tulla näyttämään tänne vähän elonmerkkejä.:D

Tällä kertaa jaan vähän omia ajatuksiani tulevasta leikkauksesta. Olen siis menossa leikkaukseen, jossa J-pussini puretaan ja tilalle tehdään avanne. Leikkaukseen on enää vain kaksi viikkoa. Tällä hetkellä pää on täynnä kaikenlaisia ajatuksia tulevasta. Viime leikkaus ei jännittänyt näin paljon. Uskon, että minulla pohjalla tässä jännityksessä on edellisen leikkauksen jälkeinen aika, joka ei mennyt niin mallikkaasti kuin olisi odottanut. Viimeksi toipuminen kesti aika pitkään sillä leikkaushaava aukesi. Tuo haavan aukeaminen oli varmasti pelottavinta, mitä minulle on ikinä tapahtunut. Toivon kovasti, että tällä kertaa haavat pysyy kiinni eikä tulisi mitään ikäviä yllätyksiä.

Toinen asia, mikä minua mietityttää vähän on avanteen hoito. Se tulee olemaan minulle aivan uusi asia. J-pussini tehtiin yhdellä leikkauksella, joten minulla ei ole koskaan ollut avannetta. Toki olen käynnyt avannehoitajalla ensimmäisen leikkauksen yhteydessä. Sain silloin oppaita ja avannepusseja, joita voin sitten kokeilla. Nyt pitää tässä ennen leikkausta lueskella nuo oppaat läpi ja kokeilla avannepusseja.

Leikkauksessa minua ei jännitä kivut. Viimeksi kivut olivat hyvin hallinnassa. Toivon, että mennään samoilla kivunlievityksillä kuin viimeksi. Epiduraalia ei minun selkääni saa. Epiduraalin laittaminen oli minulle todella kivulias kokemus. Viimeksi laitettiin kipupumppu, josta sain sitten itse painaa, kun tarvitsin kivunlievitystä.

Sairaala aika meni viimeksi todella hyvin. Toivon, että tällä kertaa myös kaikki menee hyvin ja toipuminen kotona sujuu hyvin. Eihän leikkaukset koskaan mitään kivoja ole, mutta ilman tätä leikkausta en pysty elämään normaalia elämää. Toivottavasti tämä toinen leikkaukseni jää myös viimeiseksi ja elämänlaatu paranee. Pitää nyt vaan lopettaa stressaaminen ja keskittyä muihin asioihin. Se on sitten kahden viikon päästä menoa.:)  Kerron sitten täällä voinnistani heti, kun jaksan. Mukavaa kevättä kaikille!<3

6 kommenttia

  1. Kati sanoo:

    Tsemppiä tulevaan leikkaukseesi. Itse sain IBD diagnoosin tämän vuoden tammikuussa. Akuuttivaihe oli tuolloin ohi vaan nyt se jyllää taas, huoh. Sopivaa lääkitystä ei ole löytynyt ja vatsakeskukseen pääsy venyy venymistään. Hyvin nukuttuja öitä ei ole montaa takana ja se alkaa sekä tuntua että näkyä.

    • JaanaK sanoo:

      Kiitos!:)
      Ikävä kuulla! Toivottavasti asiat pian menisivät parempaan suuntaan. Kovasti Tsemppiä sinulle!:)

  2. Marjah sanoo:

    Tsemppiä ja hyvää kevättä paranteluun! Kaikkeen tottuu ja asiat lutviutuu omalla painollaan 🙂

Kommentointi on suljettu.