Onko rakkaus uskallusta.

Se oli huhtikuun puoltaväliä kun saavuin kotipihaasi. Muistan, kuinka pidin sinua sylissäni potiessasi vuosituhannen krapulaa. Olit tavalliseen tapaasi ollut juhlimassa, sillä olihan viikonloppu. Niihin aikoihin korkki oli kohdallasi auki hyvin usein ja muistan silloin miettineeni, kuinka alkoholin käyttösi vaikuttaisi meidän mahdolliseen tulevaisuuteen. Se oli yksi harvoista huolenaiheistani.

Silloin oli kulunut viikon päivät siitä, kun olin painanut entisen kotini oven viimeisen kerran kiinni. Mukanani kaikki tärkeimmät – kissat kantokopissaan, puhelimenlaturi, tietokone, hieman vaatteita ja liikaa muistoja. Olin tehnyt itsekkäimmän teon elämäni aikana; lähtenyt selittelemättä. Istuin autoon, vedin oven kiinni. Huokaisin. Kilometri kilometriltä ajaessani siskoni luo olotilani keveni. Mitä pidemmälle pääsin, sitä vapautuneempi olin. Siitä vankilasta, jossa olin elänyt.

Matkani oli vasta alussa, kun sinusta täysin yllättäen kuului. Ensimmäisen kerran moniin viikkoihin. ”Kuinka voit?”, viestissäsi kysyit. Sillä hetkellä en itsekkään tiennyt. Edessäni oli pitkä ja pimeä yö kaaoksessa olevan pääni kanssa. Uskaltauduin vastaamaan sinulle ääniviestein tilanteestani. Ääneni särki, olin väsynyt mutta vapautunut.

Toukokuun lopussa valmistuit ammattiin. Olin sinusta äärimmäisen ylpeä. Ihanien ystävien avulla sain hyvin vähäisellä budjetilla järjestettyä yllätyksen, jossa söimme upeassa ravintolassa, skoolasimme viinilasillisten äärellä ja hymyiltiin. Se oli kaunis, onnen täytteinen päivä.

Näinä päivinä onni ja keveys ovat hetkittäin hyvinkin vankasti piilossa. Me selviydytään arjesta, jossa en halua vaatia sinulta paljoa. Päiväsairaala vie paljon voimiasi. Pidän huolta ruoasta, siivoamisesta, pyykinpesemisestä ja iltateestä. Se on tapani ilmaista rakkautta. Halata ohimennen, pitää kädestä autoa ajaessani, kysyä päiväsi kuulumisia ja vointiasi, lähettää lentosuukkoja keittiöstä olohuoneeseen.

On lohdullista miettiä hyviä ja kauniita, keveitä hetkiä joita olemme eläneet ennen syksyn saapumista. Pilkahduksien lailla ne vierailevat luonamme yhä. Toisinaan muistojen miettiminen saa hartiat lysähtämään, silmät kostuvat ja rinnasta kouraisee. Epätietoisuus tulevaisuuden näkymistä valtaa mielen. Yritän parhaani mukaan muistuttaa itseäni olematta ylianalysoiva ja miettimättä liikaa. Hetkessä elämisen opettelu on ollut tapetilla.

Juuri nyt sinä istut sängyllä. Heiluttelet varpaitasi musiikin tahtiin. Näytät kauniilta. Olet ajanut hiuksesi viimeviikolla. Emme ole paljoakaan puhuneet tänään. Hiljaisuus ei ole painavaa, sille on tilaa.

Olen pessyt pyykit, keittänyt iltateen. Nukkumaan käydessämme silitän kasvojasi ja kerron sinun olevan tärkeä. Tänäänkin.

 

Onko rakkaus riippumattomuutta.
Kohdattuja pelkoja riveissä,
taistelemassa uskomuksiemme puolesta.
Uskomassa puolestamme,
vapautuaksemme.

Onko rakkaus uskallusta.
Heittäytymistä ventovieraille vesille,
seilataksemme tuntemattomaan satamaan.
Löytääkseemme jotakin vanhaa kadotettua,
uutta luomisen arvoista.

Onko rakkaus rohkeutta.
Astumista omalta polulta,
jakaakseemme raskaimmat arpemme.
Näyttääkseemme heikkoutemme,
kirkkaiden loisteputkien alla.

Onko rakkaus myöntymistä.
Tahtojen taistelua,
paikkansa löytämisestä.
Asioiden yhteensovittamista.

Onko rakkaus tasapainoittelua.
Menneistä opittujen tapojen asettelua uusiin aikakausiin.
Kuuman raudan takomista otolliseen aikaan.
Nuorallatanssijan taidonnäyte.

Onko rakkaus löytymistä.
Sisäisen rauhan kohtaamista.
Itselleen, itsestään myöntämistä.
Irtipäästämistä. Uudelleensyntymistä.

Yksi kommentti

Kommentointi on suljettu.