Se oli syksyä. Muuttolinnut tekivät lähtöään, puista tippui lehdet ja ruska oli kauneimmillaan. Olimme kesän aikana seisseet käsikädessä festareilla Haloo Helsingin keikalla, kuunnellen kappaletta, joka meitä on yhdistänyt. ”Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan. Kiirehdi, kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan”. Eikä me tiedetty, kuinka talven kolkutellessa ikkunoista maailma muuttuu, aurinko laskee ja koiperhoset pesiytyvät pitsihelmoihin.

Ne tulivat yllättäen. Saapuivat odottamatta. Hiljalleen pesiytyivät ja jäivät. Alussa niitä ilmestyi sinun humalatilan kylkiäisenä, pilkun jälkeen. Ne lensivät parvien lailla, mutta olivat lähteneet aamun sarastaessa. Viikko toisensa jälkeen ne alkoivat esiintyä ilman humalaa. Sinä itkit, olit käpertynyt kuoreesi eikä meillä ollut enää yhteyttä. Mitään erityistä ei ollut tapahtunut, enkä minä ymmärtänyt mistä tämä kaikki kumpuaa. Ahdistuin sinun ahdistuksestasi, otin askeleita kauemmaksi pystyäkseni pitämään itseäni kasassa.

Se oli sunnuntai-ilta. Saavuit luokseni, täristen eteisessä. Olit itkenyt hysteerisesti. Hauras kuori istui olohuoneeni sohvalla, piteli kasvojaan käsiensä suojassa. Kyynelmeri valui laminaateilla. Soitin puhelun, käynnistin auton. Me istuttiin viisi tuntia sairaalan päivystyksessä. Vierekkäisillä penkeillä, puhumatta. Pidin sinua kädestä.

Me ollaan oltu kaukana onnellisesta, tasapainoisesta ja elämäniloisesta parisuhteesta. Me ollaan poljettu juoksuhiekassa, sinun nojatessa olkapäätäni vasten. Olen pitänyt oksasta tiukasti kiinni, ettei me vajota ja anneta periksi. Luovuteta.

Muistoja on alkuajan keveydestä, jolloin taivas oli pilvetön. Silloin me maattiin kesämökin yläsängyllä ja etsittiin erilaisia eläimiä muistuttavia kuvioita matojen rakentamista reiteistä hirsiseinien lankkuihin. Istuttiin keskiyöllä kallioilla tähtikuvioita hahmotellessa. Tähdenlentojen aikaan toivottiin. Linnanmäen valokarnevaaleilla keinukaruselliin päästessäni ilo oli suurimmillaan.

Iltaisin silittelen poskiasi kun unilääkkeet ovat sinuun jo vaikuttaneet. Kuiskaan korvaasi – me selvitään.