Minulta kysyttiin josko haluaisin aloittaa blogin kirjoittamisen ja koin sen hyväksi ideaksi, joten tästä se alkaa..

Häiriöitä minulla on monta, kaikkia en edes tiedä, sillä vielä tänä päivänäkin 9 vuoden jälkeen niitä tutkitaan edelleen. Olen taistellut läpi syömishäiriön, 160cm/34kg on sairasta. Vaikea masennus oli myös osa elämääni vuosia, mutta se olkoon tällähetkellä vain paha muisto menneisyydestä. Paniikkihäiriö, PTSD sekä ahdistuneisuushäiriö on jokapäiväistä elämääni, jonka kanssa olen oppinut kävelemään käsikädessä, se matka ei ole kovin ruusuilla tanssimista ja välillä tekisi mieli vain irroittaa, mutta se ei ole vaihtoehto.

Kuulen usein sanat jotka menevät kutakuinkin näin ”miten noin positiivinen ja hymyilevä ihminen voi olla sairas?” ”Susta ei ulospäin näkyisi ikinä, että sulla on pahaolla!”  Koska tämä ihminen on opetellut hymyilemään, ettei jokaiselle tarvitse erikseen kertoa kuinka paljon joskus sattuu. Heikkous ei ole koskaan ollut mulle vaihtoehto, sääliä en ole koskaan kaivannut, enkä tarvitse ketään nostamaan mua ylös siitä kuopasta missä joskus olin, ainoa mitä haluan on, että mun vierellä kuljetaan kun mä itse selviydyn. Olen selviytynyt jo monesta asiasta ja tällä hetkellä mulla on asiat hyvin, lääkkeet pitävät kohtaukset kurissa, ystävät pitävät mut pystyssä ja mulla on maailman paras tukiverkosto jonka takia mä voin hyvin!

Kamppailen edelleen ja tulen koko loppu elämäni kamppailemaan näiden asioiden kanssa, mutta en koe sitä ongelmaksi sillä olen oppinut elämään tämän kanssa ja just tää tekee musta itseni, tää on osa mua ja tulee aina olemaan, se on fakta. Kyllä mä paranen kokonaan, mutta henkiset jäljet tämä matka on jättänyt muhun loppu elämäkseni, mutta olkoon se niin.