Marrasmasennus – jatkoa

Pieni päivitys edelliseen tekstiini. Työkykyneuvottelu pidettiin eilen, ja siitä jäi hyvä fiilis. Työterveyslääkärini on viisas ja lämminsydäminen nainen, joka tietää ja tuntee minut vuosien takaa. Eilen puhuttiin suoraan. Ennen neuvottelua vietin pienen juttuhetken kahden lääkärin kanssa. Joskus on sellainen olo, että kuvittelen kaiken, en ole oikeasti sairas vaan luulen olevani. Lääkäri korosti, että sairauteni ovat oikeasti olemassa. En ole ”luulosairas”. Ja neuvoi minua hyväksymään sen asian niin elämäni helpottuisi. Sitä asiaa olen nyt päättänyt alkaa työstää. Työkykyni ei ole palautumassa, eikä lääkäri nähnyt mahdollisuuksia palata kokopäiväiseen työaikaan.

Neuvottolussa olivat läsnä minun lisäkseni työterveyslääkäri ja -hoitaja, esimieheni (naiseni), luottamusmies (nainen) – eikö muuten ole hassua että niin monessa sanassa on tuo mies-pääte vielä olemassa. Neuvottelussa ei päätetty mitään radikaalia. Osatyökyvyttömyyseläkettä haetaan nyt ilmeisesti pysyväksi, molemmat lääkärit ovat olleet siitä yhtä mieltä ja esimiehellekin se on ok. Palaverissa lähinnä mietittiin keinoja, miten jaksaisin tehdä edes tätä osa-aikaista työtäni. Pidän työstäni ja työkavereistani ja haluaisin kovasti jaksaa työssä. Neuvottelussa tuli sellainen olo, että kaikki tosiaan ovat minun puolellani ja ajattelevat parastani, joskin esimiehen on tietenkin mietittävä asioita myös töiden sujumisen kannalta. Joitan muutoksia työvuoroihin mietittiin mutta paljon jätettiin myös jouston varaa.

Nyt olen päättänyt alkaa työstää tuota lääkärin neuvoa hyväksyä itseni ja sairauteni ja tuntea itseni arvokkaaksi niistä huolimatta. Sairauksiani en ole tilannut eikä ole helppoa hyväksyä ajatusta, että ne ovat osa elämää. En ehkä voi elää samanlaista elämää kuin terveet, mutta minun elämäni voi silti olla hyvää elämää, kun opin päästämään irti ikuisesta suorittamisesta ja syyllisyydentunteista. Viisas esikoispoikani ehdotti kerran mindfullnessia kivunhallinnan keinoksi. Olenkin sitä välillä käyttänyt ja se toimii! Eli en yritä kynsin ja hampain (ja lääkkein) torjua kipua, vaan ikäänkuin annan sen tulla ja kuulostelen sitä tunnetta. Myönnetään, se ei ole helppoa kolmelta aamuyöstä. Mutta usein tämä ajattelu on auttanut minua nukahtamaan.

Nyt on jotenkin tyhjä mutta samalla helpottunut olo. Teille kaikille toivottelen ihanaa viikonloppua ja isänpäivää, jos sellaista vietätte