Moni meistä, joka taistelee erilaisten sairauksien kanssa, huomaa luultavasti sosiaalisen elämänsä kaventuneen. Minulle on myös viime vuosina käynyt näin. Vaikka teen osa-aikatyötä, työ vie paljon voimavarojani ja vapaa-aika kuluu pitkälti palautumiseen. Toki yritän myös tehdä itselleni tärkeitä ja mukavia asioita.

Ruuhkavuosien jälkeen elämä on rauhoittunut. Aikaa olisi vietettäväksi ystävien kanssa, mutta voimavaroja siihen ei tahdo löytyä. Teen asiakaspalvelutyötä, ja pidän siitä kovasti. Tulen mielestäni hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa asiakaspalvelutilanteissa. Koska olen introvertti ihminen, asiakaspalvelu varsinkin kiireessä vie myös paljon voimavarojani. Pitkä kokemus ja rutiini pelastavat paljon, luotan itseeni siinä että hankalatkin tilanteet yleensä päättyvät niin, että asiakas poistuu kohtalaisen tyytyväisenä.

Töiden jälkeen on sitten toisin. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta. Vietän mielelläni aikaa yksin tai perheen kanssa. Ei tulisi mieleeni kutsua vieraita arki-iltana työpäivän jälkeen. Jaksan pakolliset kotityöt ja sitten mieluusti vetäydyn omiin oloihini kirjan tai käsityön pariin. Harvoin jaksan katsella tv:tä, välillä on niitäkin aikoja etten oikein jaksa kirjoja ja neuleitakaan. Tämä on yleensä se hälytysmerkki, jolloin on ruvettava toden teolla panostamaan omaan jaksamiseensa.

Viime syksynä panostin kovasti liikuntaan. Kävin sauvakävelemässä, zumbassa ja bailatinossa. Hiljalleen sauvalenkeillä ja niiden jälkeen alkoi tuntua kiristävää kipua lonkissa ja reisissä. Marraskuun lopussa sitten selkä sanoi poks. Liikunta jäi vähiin, vaikka sitä selkäpotilaalle suositellaankin. Yritin jatkaa kävelyä sauvojen kanssa ja ilman, mutta kipu paheni aina kävelyn jälkeen niin, että lakkasin yrittämästä. Tein myös koko syksyn ahkerasti vatsa- ja selkälihasliikkeitä, mutta kun kävin selkäni vuoksi fysioterapeutilla, hän kielsi kokonaan perinteiset vatsavedot ja rutistukset, ja neuvoi pilates-tyylisiä liikkeitä, joilla saa vahvistettua syviä lihaksia. Tanssi jäi, uimassa kävin muutaman kerran. Kesällä tulee onneksi harrastettua hyötyliikuntaa puutarhatöiden muodossa. Ruohonleikkurin lykkiminen käy lenkkeilystä. Toivon, että löytäisin syksyllä jälleen liikunnan ilon jossain muodossa.

Viime aikoina olen huomannut, että olen alkanut ennestään karttaa ihmisten seuraa. Toisaalta olen siitä huolissani, mutta en kyllä kärsikään tästä tilanteesta. Yksinäisyys on mielestäni positiivinen asia silloin, kun se on vapaaehtoista. On hyvä osata olla yksin ja nauttia omasta seurastaan. . Edellisessä päivityksessäni kerroin, että eräs tiivis ystävyyssuhde katkesi tässä keväällä yllättäen. Toisaalta olen asiasta pahoillani, toisaalta helpottunut. Olen jälkeenpäin todennut, että tämä ystävyyssuhde kulutti paljon voimiani. Minulla on muutamia vanhoja, hyviä ystäviä, jotka ovat tavattoman tärkeitä, ja joiden kanssa tavatessa juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Luvattoman harvoin jaksan heitä tavata tai edes soitella. Tiedän kuitenkin, että he ovat olemassa omine kiireineen ja uupumuksineen, ja tapaamisten ilolla jaksetaan taas pitkälle.

Aina ei jaksaisi edes kauppaan mennä töiden jälkeen. Ei välittäisi törmätä tuttuihin ja jäädä juttelemaan. Jokin aika sitten sain itseni kiinni erittäin negatiivisesta ajattelusta ruokaostoksilla ollessani. Kirosin mielessäni kaupan käytävillä juoksentelevia lapsia ja niiden tukkeena seisoskelevia iloisesti juttelevia eläkeläisryhmiä. Paheksuin hyllyjen eteen jumittuvia rollaattorimummoja. Sitten läimäytin itseäni henkisesti korville. Olen itsekin ollut vilkkaiden lasten kanssa kaupassa, ja olettanut ilman muuta, että kaikki ymmärtävät, että lapsista lähtee ääntä. Toivottavasti, kun itse eläkkeellä ollessani käyn kaupassa, voin tavata ystäviä, joiden kanssa voin vaihtaa kuulumisia. Ja jos elonpäiviä riittää niin olen itse joskus se rollaattorimummo joka jumittaa käytävän. Positiivista ajattelua kehiin. Minulla on harvoin kiire kaupassa käydessäni, pelkästään tunne siitä että haluan tehdä ostokset äkkiä ja päästä kotiin huilaamaan.

Kivut ovat niin jokapäiväinen asia elämässäni, etten edes tajua, miten paljon niihin kuluu voimavaroja. Huomasin sen keväällä parin viikon etelänreissulla, kun sain hetken aikaa olla rauhassa kivuilta leppeässä ilmastossa. Voi sitä energian määrää! Koin olevani ihan eri ihminen, nautin ihmisvilinästä ja ravintoloissa istuskelusta, jaksoin kävellä tuntikausia markkinoilla. Uusi reissu on suunnitteilla. Kyllähän noilla reissuilla saa palamaan rahaa vaikka kuinka paljon, mutta aika halvallakin voi matkustaa. Kun varaa halpalennot hyvissä ajoin, tyytyy edulliseen (esim. Airbnb) majoitukseen, ei käy joka päivä ulkona syömässä. Parin viikon matkan lentoineen ja majoituksineen voi saada kahdeksi viikoksi kahdelle hengelle n. 500 eurolla. Perillä eläminen voi olla jopa edullisempaa kuin kotona, kun ostaa ruoan kaupasta ja valmistaa itse. Jos haluaa iltaa istua ravintolassa, viinilasin tai oluen saa muutamalla eurolla (limu taitaa olla kallimpaa). Toki tuo 500 euroa on pienituloiselle pitkä penni, mutta kuluja voi tasoittaa pitemmälle ajalle, kun varaa ensin lennot ja majoituksen myöhemmin. Jos jossain päin maailmaa on parempi olla, miksi sitä onnea ei soisi itselleen jos se edes jollain keinolla on mahdollista?

Viime aikoina on ollut juhlia, joissa olen tavannut ihmisiä, joita harvoin tapaan. Ja voi miten mukavaa se on ollut! Ehkä en olekaan niin epäsosiaalinen ihminen kun kuvittelen olevani? Olen vaan aloitekyvytön järjestämään tapaamisia. Olen miettinyt, että aloittaisin syksyllä jonkin uuden harrastuksen, jonka puitteissa voisi tavata uusia ihmisiä. Voisin alkaa vaikka opiskella espanjan kieltä uusi reissu tähtäimessä!

Nyt eletään kuitenkin kesäelämää. Välillä rauhoitutaan mökillä, välillä reissataan vähän kotimaassa. Perheen vuorotyöläisten aikataulujen vuoksi vietämme juhannusta jo päivää etuajassa. Joten tässä vaiheessa sopii toivotella jo ihanaa ja turvallista juhannusta, missä ja miten sitä vietätkin. Kotisohvakin on ihan hyvä paikka 