Syksystä jouluun

Alkaa olla ne hetket käsillä, kun voi ajatella, että syksystä on selvitty. Joulukuun päivä ikkunan takana näyttää parhaat puolensa. Huurteiset puut, varovainen auringonpaiste. Kirpeä pikkupakkanen.

Syksy oli raskas. Herra Fibro tuntui olevan koko ajan kintereilläni. Osa-aikaeläkkkeestä huolimatta olin ollut jo pitkään uupunut ja erinäiset ristiriidat töissä aiheuttivat pahan loppuupalamisen ja jouduin taas vuosien jälkeen turvautumaan masennuslääkkeisiin ja sairauslomaan. Yritin silti jatkaa liikuntaharrastuksia, kun olin päässyt hyvään vauhtiin, kävin zumbassa, bailatinossa ja sauvakävelin. Jotenkin vaan nekin asiat, jotka aikaisemmin tuottivat iloa, menettivät merkityksensä. Ikäänkuin värit olisivat kadonneet elämästä. Itku tuli pienimmästäkin vastoinkäymisestä.

dscn3190

Lepo ja lääke tekivät hyvää, ja hiljalleen tunsin palaavani elävien kirjoihin. Tapasin ystäviä ja aloin hiljalleen valmistella joulua. Sairausloma oli loppumassa, ja suunnittelin palaavani töihin.

dscn3210

Sitten tulikin taas takapakkia, selkä sanoi itsensä irti. Pyyhin pölyjä matalalta tasolta, ja tein kai jonkun pienen virheliikkeen. Kipu oli niin kamala, että putosin polvilleni siihen paikkaan. Pääsin liikkeelle sen verran että selvisin lääkekaapille, ja vahva kipulääkecoctailin voimin pystyin ajelemaan päivystykseen (miksihän tällaiset sattumukset tulevat aina silloin kun on yksin kotona?). Sain kipulääke- ja relaksanttipiikit sekä lisää sairauslomaa, reseptit myös relaksantista ja särkylääkkeestä. Silti selkä oli monta päivää niin kipeä, että pienikin virheliike salpasi hengityksen.

Päivystyksessä sanottiin, että selkää katsellaan 4-6 viikkoa ennenkuin aletaan edes tutkia asiaa tarkemmin. Vaikka olisi kyseessä joku välilevypullistuma, se saattaa helpottaa itsekseen eikä leikkausta välttämättä tarvita. Toivoakseni niin on käymässä nytkin. Selkä väsyy helposti ja on jäykkä ja välillä todella kipeäkin, mutta selvästi parempi kuitenkin. Varovasti olen yrittänyt käydä kävelemässä, tässä tapauksessa kun liike on lääke. Ilmeisesti liukkaus ja kova alusta aiheuttavat kuitenkin sen, että kipu palaa kävellessä, eikä venyttelykään oikein onnistu. Tanssiliikuntaa en ole edes ajatellut, hypyt ja kiertoliikkeet eivät nyt onnistuisi.

Jouluvalmisteluja olen tehnyt vähän kerrassaan. Joululta odotan lähinnä sitä, että saan kaikki lapseni kerralla kotiin ja rakkaani yhtaikaa joulupöydän ääreen. Myös rakkaiden ystävien ja sukulaisten tapaamista. Kaikki muu on toisarvoista. On tarpeeksi siistiä, ruokaa on tarpeeksi, leivottukin on tyttären ja vävyn avustuksella.

Jos kaikki menee hyvin, eikä takapakkia tule, yritän ensi viikolla töihinpaluuta. Töitä on vain muutama päivä sekä ensi viikolla että välipäivinä, ja luulen selviäväni. Aika sitten näyttää miten selän kanssa käy. Eräs fysioterapeutti löysi jokin aika sitten selkää käsitellessään pahan kuluman, joka voisi olla selitys näille kivuille. Joskus aikaisemminkin selkä on kipuillut pahasti, joskin tämänkertainen kipu päihitti kaikki edelliset.

Mutta eiköhän tästä taas eteenpäin rämmitä. Teille kaikille toivotan mahdollisimman kivutonta ja stressitöntä joulun aikaa!

dscn3237

Yksi kommentti

  1. Mintti sanoo:

    On kurja kuulla että on ollut ongelmaa toisensa perään, se ei kyllä ainakaan mieltä piristä. Hyvä että kuitenkin olet saanut hoitoa sekä fyysisiin että psyykkisiin ongelmiin. Peukut pystyssä että toi selkä lähtisi parantumaan. Tiedän vierestä seuranneena miten se voi elämää rajoittaa. Tsemppishali täältä <3

Kommentointi on suljettu.