Kiitos Mintti ja Henu kommenteista edelliseen postaukseen! Kyselit Mintti mistä noita patteja tulee ja se on kyllä mysteeri mutta ovat kuulemma yleisiä, jokapäiväisiä operaatioita  terveyskeskuksessa niiden tyhjentely. Ja Henu, voin vaan kuvitella miltä tuntuu kun päässä on paise…

Jouduin pian puhkomisoperaation jälkeen käymään uudestaan lääkärillä, kun sain kipeän nikamalukon tuonne lapaluun tienoille. Kipu oli kamalaa ja luulin jo, että olin saanut keuhkoveritulpan tai muuten vaan joku keuhkoissa prakaa, kun hengittäminen sattui toden teolla. Onneksi sylttytehdas oli sitten muualla, ja lihasrelaksantin, särkylääkkeen ja sitkeän joskin kivuliaan venyttelyn avulla kipu saatiin hallintaan. Välillä se muistuttelee, mutta venyttelyllä ja hierontapallolla olen saanut kivun pysymään aisoissa.

Samalla lääkärikeikalla näytin pientä märkäpäistä näppylää entisen paiseen lähistöllä. Lääkäri kirjoitti antibioottivoidetta ja sanoi, että todennäköisesti hoituu sillä. Vaan eipä hoitunut, näppylät roihahtivat ja uutta paisetta on alkanut pukkaamaan. Joten ei auta kun aamulla alkaa taas soittelemaan lääkäriaikaa, kun vähän lämpöäkin on ollut tänään. Luultavasti taas uusi antibioottikuuri edessä. Neljäs viiden kuukauden sisään.

Nyt tuntuu siltä että pää alkaa hajoamaan tämän vuoksi. Kurjaa ilmoitella esimiehelle, että taas aiheutan erityisjärjestelyjä työpaikalla, ja työkaverit joutuvat venymään. Etten edes siitä puolikkaasta työajasta selviä. Tiedän, etten ole itse aiheuttanut tätä sairastelua, mutta silti on jotenkin koko ajan huono omatunto siitä, ettei pärjää. Ihan kuin elämä olisi pelkkää taudista toiseen räpiköintiä.

Tänä syksynä on liikuntakärpänen puraissut ihan mukavasti. Olen käynyt viikottain bailatino- ja zumbatunneilla ja nauttinut niistä tosi paljon. Olen myös tehnyt reippaita sauvalenkkejä. Nämä infektiot vaan keskeyttävät tämän tästä hyvän liikuntadraivin. Olen yrittänyt tsempata itseäni ajattelemaan, että kun taudista selviän, niin jatkan liikkumista. Mutta kyllähän tulehdus ja antibiootit aina vievät yleiskuntoa alaspäin ja liikunnat pitää aloittaa ikäänkuin pohjalukemista taas. Tekee mieli luovuttaa, heittää sauvat ja tanssikengät komeron perukoille odottamaan parempia aikoja. Jos sellaisia vielä joskus tulisi.

Oletteko muut huomanneet, että kun ottaa avoimen linjan sairasteluistaan, niin hyväätarkoittavia neuvoja satelee. Kuka on saanut avun mistäkin luontaistuotteesta tai lääkkeestä tai amalgaamien poistosta. Jos näihin kaikkiin olisin ryhtynyt, olisin vielä paljon köyhempi. Olisinko terveempi, en tiedä. Ehkä joku hyväkin juttu on jäänyt kokeilematta, kun olen pitänyt sitä huuhaana. Tiedän, että ihmiset tarkoittavat hyvää ja haluavat auttaa. Olen kiitellyt neuvoista, mutta en ole juonut savivettä tai muuta parantavaa eliksiiriä. Ehkä olisi pitänyt. En kuitenkaan uskalla alkaa leikkimään terveydelläni, ja turvaudun tuohon hyvään omalääkäriini. Hänestä laitan kädet kyynerpäitä myöten ristiin ja kiitän. Toivottavasti hän ei hermostu, kun ramppaan joka toinen viikko vastaanotolla. Aiheesta kylläkin aina.

Sellaista tänään. Toivottavasti pian olisi jotain positiivisempaa kerrottavaa. Kummasti sitä vaan tänne palaa aina kirjoittelemaan, kun asiat menevät pieleen. Onhan elämässä paljon myös hyvää ja kaunista. Nyt on menossa Lahden musiikkiluokkien 50-vuotisjuhlavuosi, ja sitä juhlistetaan tietysti konserteilla. Perjantaina oli avajaiskonsertti, missä kuultiin klassista ja kansanmusiikkia, ja tiistaina on vuorossa iso, viihteellinen juhlakonsertti. Paljon muuta ohjelmaa myös, mutta nämä koskettavat meidän perhettä kun oma tytär niissä esiintyy. Kuten myös iso joukko tyttären musiikkilukion aikana tutuiksi tulleita lahjakkaita nuoria. Nuoren joukon ollessa lavalla musiikin riemu ja voima on niin mahtava, että katsomossa unohtuu omat kivut ja huolet. Viihdekonsertin nimi on osuvasti ”Thank you for the Music” 