Terapiaa ja tähystys

Kaikenlaisissa terapioissa sitä on tullut istuttua, mutta nyt olen ollut kaksi kertaa omt-fyssarilla ja tuloksiakin on tullut. Toisella kerralla käsittely oli vähemmän kivuliasta ja jumit ehkä sulamaan päin. Kotiharjoitteita olen tehnyt ohjeiden mukaan, eikä se ole tuottanut edes tuskaa koska toistoja tehdään vaan muutama eikä liikkeisiin mene kuin kymmenisen minuuttia aikaa joka toinen päivä. No, välillä on mennyt useampikin päivä treenaamatta mutta tulosta on kuitenkin syntynyt ja se on pääasia. Kerran vielä saan käydä fyssarilla työterveyden piikkiin, sitten pitäisi pärjätä omillaan tai yrittää löytää yksityinen omt-fyssari. Rima on kuitenkin korkealla, koska kokemus tämän työterveyden fysioterapeutin kanssa on ollut niin positiivinen. Lueskelin netistä, että he kouluttautuvat vielä 3,5 vuotta sen jälkeen kun ovat valmistuneet fysioterapeutiksi, eli aikamoisia anatomian tietäjiä ovat he.

Oireisiin kyllä vaikuttaa suuresti se, mitä arkielämässä tulee tehtyä. Ruohonleikkuukausi alkoi mökilläkin toden teolla viikonloppuna, ja huomasin tunnin leikkurilla jytyyttämisen jälkeen, että kättä ikään kuin kihelmöi ja sormissa oli sähköiskumaisia tuntemuksia. Samanlaiselta tuntui, kun yhden illan heiluin kuumaliimapistoolin kanssa askartelupuuhissani. Puristusote kipeytti käden. Mutta lepo sitten taas auttaa, joten ehkä tässä parempaan päin ollaan kuitenkin menossa.

Viime perjantai oli päivä, mitä ihan todenteolla stressasin jo viikkoja etukäteen. Silloin oli ohjelmassa gastroskopia eli tuo pelätty letkun nielaisu ja mahalaukun tähystys palleatyrän vuoksi. Soitin jo etukäteen polille ja varasin kaiken mahdollisen rauhoituksen ja puudutuksen, mitä tarjolla oli. Menin paikanpäälle hyvissä ajoin, kuten oli kehotettu noiden lääkitysten vuoksi. Sainkin samantien kanyylin käteeni, operaatio ei tosin ollut ihan helppo, koska aina kun jännitän, suoneni pakenevat. Toimenpiteestä on muistona mahtava mustelma kämmenselässäni.

Itse toimenpiteeseen pääsin puoli tuntia etuajassa, eli en juurikaan ehtinyt hermoilla odotushuoneessa. Lääkäri oli asiallinen ja pätevä ja hoitajat, jotka minut toimenpiteeseen valmistelivat olivat todella ystävällisiä. Sain puudutuksen kurkkuuni ja suukappaleen hampaideni väliin. Siinä vaiheessä yritin kehitellä pientä paniikinpoikasta, kun tuntui että kurkussa oli pala, jota en saanut nieltyä alas. Tuntemus johtui puudutteesta, ja ennekuin ehdin saada paniikin päälle, tulikin kanyyliin rauhoittava lääke, joka vaikutti puolessa minuutissa. Sitten tulikin jo letkua kurkkuun ja komento: Niele! Lääkäri oli taitava ja letku meni alas kertanielaisulla. Koko hommeli ei kestänyt paria minuuttia kauempaa. Oli jopa vähän pettynyt olo kun olin viikkokausia stressannut asiaa ja sitten se olikin a piece of cake 🙂 no tietysti hyvä juttu niin päin eli mitään traumaa tuosta ei tullut.

Tuloksia odottelen nyt sitten ilmestyväksi tuonne Kanta.fi -palveluun. Sen verran lääkäri kuitenkin sanoi, että hänen mielestään homma ei aiheuta mitään toimenpiteitä. Tässähän oli se epäily, että tyrän vuoksi vatsalaukun sisältöä voisi päästä keuhkoputkiin ja se olisi aiheuttanut nuo toistuvat keuhkokuumeet. Nyt olen kuitenkin ollut terve jo puolisen vuotta eli toivoa on, että näin olisi jatkossakin. Varmaan jos samanlainen kierre vielä tulee, se gastropuoli että infektiopoli lyövät viisaat päänsä yhteen ja mietitään, mitä jatkossa tehdään.

Mutta nyt en aio murehtia tulevia vaan menen päivä kerrallaan eläen tätä ihanaa kesää ja odottelen parin viikon päästä alkavaa lomaa. Lomalle on suunnitteilla paljon mökkeilyä ja hiukan reissaamista matkailuautovanhuksellamme.

Ihania toukokuun loppupäiviä kaikille!

3 kommenttia

  1. Mintti sanoo:

    Kiva kuulla että fysioterapiasta on jotain apua! ja kiitos tuosta gastrokertomuksesta – se on vissiin mullakin edessä, niin kiva kuulla että se voi sujua noinkin helposti ja kivuttomasti, ei tartte niin paljoo pelätä! 🙂 Aurinkoa päiviisi! <3

  2. Tepa sanoo:

    Onneksi gastroskopia meni hyvin, itse piipahdin muutama vuosi takaperin samaisessa toimenpiteessä sekä kolonoskopiassa. Täälläkin odotellaan jo innolla muutaman viikon päästä alkavaa lomaa. 🙂

  3. Hanski sanoo:

    Mullakin on tehty tuo sama ja olen saanut siihen sellaista lääkettä, etten muista koko operaatiosta mitään, mikä on hyväkin. Hienoa, ettet saanut mitään traumoja tutkimuksesta. =)

Kommentointi on suljettu.