Moikka! Maanantaina iski sitten tauti jota ei ole vähään aikaan ollutkaan, nimittäin kunnon oksupoksu-yrjötauti. Maanantain iltavuoro töissä oli ikimuistoinen, kun kirjastolla vietettiin Lainan päivän tapahtumaa ja kotiin ei voinut lähteä. Ei kun välillä pyttyä syleilemään ja taas asiakaspalveluun hymyilemään. Eilen ja tänään olen sitten toipunut taudista sairaslomaillen. Sain tämän yhden pitkään kestäneen sukkaprojektin loppuun ja olen aika tyytyväinen itseeni. Nämä on Anelmaiset, joita jokainen itseään kunnioittava neuloja taitaa väsätä tänä talvena. Aika haasteellinen minulle kun kirjoneule ei ole varsinainen vahvuuteni. Mutta mitäs pidätte?

Mutta se infektio mistä piti kertoa ei ollut tuo oksupoksu, vaan ihme keuhkopöpö joka on kiusannut viime toukokuusta lähtien. Olimme toukokuun loppupuolella isännän kanssa mökkeilemässä, kun heräsin yöllä vilunväristyksiin ja hengenahdistukseen. Totesin, että flunssa on tullut pitkästä aikaa oikein kuumeen kanssa. En sitä sen kummemmin noteerannut, aamulla otin buranaa ja jatkoin mökkipuuhia. Seuraavana yönä sama toistui vielä pahempana, ja seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, soittelin päivystykseen ja kyselin, että pitäisikö tulla käymään vai riittääkö että soittelen maanantaiaamuna terveyskeskukseen. Kehottivat tulemaan.

Olimme kahdella autolla liikkeellä, kun työvuorot olivat taas sellaiset että mökille tultiin eri aikaan. Lähdin ajelemaan 90 kilometrin matkaa kotiin, heitin mökkikamat pois autosta ja jatkoin päivystykseen. Kuumetta oli tuossa vaiheessa jo 38,5. Sain heti petipaikan, otettiin tulehdusarvoja sun muita kokeita, ja sitten kiikutettiinkin sairaalan pyjamaa ja oltiin vähän vihaisia siitä että olin tullut autolla siinä kunnossa. Pistin tiukasti hanttiin osastolle lähtöä, olisin mieluusti ottanut lääkekuurin ja lähtenyt kotiin huilaamaan. Lääkäri tuli sitten itse puhumaan järkeä minulle, sanoi että keuhkokuume on päällä ja syytä lähteä keuhko-osastolle lääketiputukseen.

Mikäs siinä sitten auttoi. Lääkitys aloitettiin heti päivystyksessä, ja osastolle vietiin pyörätuolilla. Osastolla tunsin itseni kuitenkin hyvin terveeksi, niin paljon oli huonokuntoista porukkaa ympärillä. Kaksi vuorokautta olin täysihoidossa, sitten kun tulehdusarvot painuivat alle sadan, pääsin lääkekuurin kanssa pois.

Söin kuurin loppuun, paranin ja jatkoin elämää viikon sairasloman jälkeen. Tuli juhannus, ja olimme taas lähdössä mökille mieheni, tyttären ja tyttären poikaystävän kanssa. Mies oli yötöissä joten tarkoitus oli lähteä ajelemaan aattoaamuna. Aattoa vasten yöllä kuitenkin alkoi taas henkeä ahdistaa ja kuume nousta, joten eihän siinä muu auttanut kun lähteä taas aamuseitsemältä kohti päivystystä. Tällä kertaa olin ajoissa liikkeellä, tauti ei ollut vielä päässyt pahaksi ja pääsin lähtemään juhannuksen viettoon taas lääkekuurin kanssa. Se juhannus meni kyllä aika vaisusti puolikuntoisena, onneksi ei ollut vieraita mökille tulossa.

Taas toivuin työkykyiseksi, ja odotettu kesäloma alkoi. Viikon ehdin lomailla, kun taas tuttu vieras taudin muodossa saapui. Oli sunnuntai, ja odottelin maanantaiaamuun ja varasin omalääkärille ajan. Tulehdusarvot olivat taas yli sadan, ja lääkekuurihan siitä taas tuli. Kerran kuussa oli nyt toistunut tämä sama kaava. Tauti lähti sitten kuitenkin paranemaan taas lääkkeillä, ja pääsin kuin pääsinkin suunnitellulle kotimaan reissulle matkailuautolla. Omalääkäri suositteli, että ottaisin pneumokokkirokotteen, kun tauti oli noin sitkeä. Sitä ennen pitäisi kuitenkin olla kuukauden verran terveenä.

Tauti pysyttelikin poissa syyskuulle saakka, ja otin rokotteen. Ei kuitenkaan mennyt kuin pari viikkoa niin olin taas kuumeisena päivystyksessä. Aloitin kuurin mutta varasin kuitenkin omalle lääkärille ajan, koska halusin jo tarkempia tutkimuksia, että mikä kumma tuota pöpöä ylläpitää. Lääkäri laittoikin lähetteen infektiopolille tarkempiin tutkimuksiin. Ensin piti kuitenkin ottaa taas kokeita, ja ajan sain marraskuun loppupuolelle.

Olin hakenut ja ilokseni päässyt kirjastoihmisten tyk-kuntoutukseen, ja vietin kaksi mukavaa viikkoa Oulussa. Sinne matkustin melkein seitsemän tuntia Onnibussissa, mikä oli aika tuskaa. Onneksi pysyin terveenä tuon ajan.Selvitysjakson päätyttyä matkasin takaisin kotiin bussilla, ja ilo kotiinpaluusta oli lyhyt, kun aamulla piti taas lähteä päivystykseen. Tulehdusarvot eivät olleet vielä ehtineet nousta, mutta tautihistorian perusteella sain kuitenkin taas kerran lääkekuurin, ja alon taas toipua. Seuraavana viikonloppuna vietimme pikkujoulua meillä ystäväpariskunnan kanssa. En yleensä syö lihaa, mutta juhlan kunniaksi hain paikalliselta tilalta ylämaan naudan paistin, josta valmistin burgundinpataa meille ja vieraille. Illan mittaan alkoi tulla outoja tuntemuksia, sormien niveliä alkoi särkeä ja turvottaa, ja yöllä levisi järkyttävä kipu nivelestä toiseen. Luulin, että lihan syönti pitkästä aikaa laukaisi fibrokivut ihan kunnolla, mutta kun kuume alkoi taas nousta niin lähdin päivystykseen. Siellä ei osattu sanoa muuta kun että lääkekuuria pitää jatkaa ja pyytää omalääkäriltä lähete reumakokeisiin.  Omalääkäri oli aika ihmeissään, lääkkeen sivuvaikutuksissakaan ei tuollaista mainittu. Kipu sitten ajan kanssa helpotti, kuume laski ja ne reumakokeetkin olivat negatiiviset. Lääkäri oli sitä mieltä että kyseessä oli ns. reaktiivinen niveltulehdus, infektion jälkitila. Sittemmin olen kyllä huomannut samanlaisia oireita sillon harvoin kun olen liharuokaa maistellut, joskaan näin rajuja oireita ei ole tullut. Mutta lihattomuus on varmaan sitten loppuiän valinta.

Tapasin sitten infektiolääkärinkin. Kokeissa oli ilmennyt, että yksi vasta-ainealaluokka oli hiukan alle ohjearvojen, ja nyt tehtiin lisää kokeita noiden vasta-ainetasojen selvittämiseksi. Sain toisen pneumokokkirokotteen ja tetanusrokotteen. Niitä ennen otettiin verikokeet, ja kuukauden päästä uudet, jotta nähtiin olivatko vasta-aineet nousseet normaalisti. Seuraavalla käynnillä todettiin, että kaikki oli vasta-aineiden osalta kunnossa, vaste rokotteille oli normaali. Lääkäri oli sitä mieltä, että yhden immunoglobuliinialaluokan pieni puutos ei voi tällaista aiheuttaa.

Hiukan ymmällään tässä nyt ollaan. Nyt odottelen lähetettä keuhkojen viipalekuvaukseen, missä etsitään mahdollisia rakenteellisa poikkeamia, jotka voisivat tautikierteen selittää. Nyt olen ollut kuitenkin jo kolme kuukautta suht terve (koputtaa puuta) joten olen varovaisen toiveikas, että kaksi rokotetta pneumokokkia vastaan olisivat tehonneet. Yskää ja limaisuutta on kyllä ollut, mutta kuume ei ole noussut. Infektiolääkäri totesikin ensimmäisellä tapaamisella, että joskus sitä ihminen vaan sairastaa enemmän ilman että siihen löytyy mitään syytä. Toivottavasti näin olisi, mutta hyvähän tuo viipalekuvakin on ottaa siltä varalta että keuhkoissa muhii jotain kutsumattomia vieraita.

Mutta päivä kerrallaan tässä mennään eteenpäin. Hiljalleen olen liikuntaakin aloitellut tautikierteen jälkeen. Kunto on ollut niin huono, että nollasta on pitänyt aloittaa. Senkin vuoksi olen todella iloinen, että pääsen pian tekemään lyhyempää työviikkoa, jospa saisin itseni parempaan kuntoon ja vastustuskyvynkin nousemaan. Kovasti olen saanut hyväätarkoittavia neuvoja kaikenlaisista ruokavalioista ja vaihtoehtohoidoista, mutta katsotaan nyt ensin mitä lääketieteellä on tarjottavanaan. Itse uskon, että kun stressi ja uupumus osa-aikaisuuden myötä helpottaa, niin tämäkin ongelma helpottaa.