Olen kieltämättä taas laiminlyönyt kirjoittamista, mutta tässä on ollut vähän kaikenlaista. Ensinnäkin olen taas koulussa ja velvollisuudet ahdistavat niskassa koko ajan. Toisaalta se on ihan normaalia korkeakoulu arkea ja onhan siitä selvitty ennenkin turhia murehtimatta. Työharjoittelu loppui elokuun lopussa ja kerkesin pari viikkoa lomailla ennen kouluun paluuta. Tuntuu tosin, että olisin istunut koulunpenkillä ikuisuuden.

Anyway, koulu kiinnostaa ja ei kiinnosta. Riippuu aika paljon kurssista ja aiheesta, sekä päivästä. Toivoa on, että ehdin valmistumaan ajallaan. Toteutus voi taas olla vähän eri juttu.

Mutta kuten otsikko vähän jo antaa vinkkejä, mieleni on ollut vähän muualla kuin koulussa viimeaikoina. Itse en ole tätä kyseistä paskiasta kehooni saanut ja toivon etten koskaan saakkaan, mutta perheeseeni se syöpä iski. Saimme tietää noin kuukausi sitten ja kaikki on ollut sekaisin siitä asti, mutta hiljalleen perheemme jatkaa elämää syövän kanssa. Shokki oli kova, eikä sitä edelleenkään halua ymmärtää. Äitini aloitti syöpähoidot haimasyöpään, mutta kauheinta tässä on kun mitään ei voi vielä tietää miten tässä tulee käymään. Toivoa kuitenkin vielä on, onneksi. Itse olen kuitenkin miettinyt kaikki skenaariot läpi ja olen varautunut jo pahinpaankin. En tiedä onko sen pahimman sattuessa helpompi käsitellä asia kun olen sen kertaalleen jo käsitellyt. En tiedä, ei kukaan voi tietää.

Jokatapauksessa, tässä olisi yritettävä jatkaa normaalia elämää ja jostain syystä en ole miettinyt omia ongelmiani terveyden suhteen yhtään. Vaikka kirje Töölön sairaalasta tippui postiluukusta muutama viikko sitten, en ole pahemmin edes noteerannut magneettitutkimus kutsua ja jokavuotista poliklinikka aikaa neurokirurgialla. Se mitä siellä selviää, selviää sitten. Pääosin olen kuintekin voinut fyysisesti hyvin, henkisesti en ehkä niinkään. Unettomuus ja huoli siitä, miten kaikki perheessämme tulemme kestämään tämän, hankaloittaa arkea.

Syöpä kuitenkin tappaa, ainakin tilastollisesti se menee niin. Pelkkä ajatus siitä, että äitini ei välttämättä jossain vaiheessa enää ole täällä satuttaa, koska ei se ole reilua. Mikään tässä tilanteessa ei ole reilua eikä oikein. Silti se vaan tapahtuu.

Aika parantaa syvimmätkin haavat, jossain vaiheessa.