Hei kaikki! I’m safe and sound takaisin Suomen maaperällä viiden kuukauden vaihto jakson jälkeen ja ette voi uskoa kuinka hyvältä tuntuu olla kotona.

Kuten jo ensimmäisessä postauksessa mainitsinkin, vietin vaihto lukukauteni Ruotsissa opiskellen Karlstadissa. Olen aina haaveillut vaihto-oppilaana olosta ja jo lukiossa ollessani tiesin haluavani ulkomaille. Onneksi äitini ei silloin vielä päästänyt vaikka hinku oli kova. Olin silloin aivan liian nuori ja naiivi asuakseni yksin ulkomaille alle kaksikymppisenä. Asia tuli uudelleen mieleen kun hain ammattikorkeakouluun opiskelemaan restonomiksi kansainväliseen koulutusohjelmaan, jossa painotettiin alan kansainvälisyyttä ja vaihtoon lähtömahdollisuuksia. Aloitin koulun syksyllä 2014 ja vaihtoon lähdin kevätlukukaudeksi 2016. Koulua on siis jäljellä vielä reilu puolisenvuotta, koska en valmistu aikataulun mukaan kuitenkaan. En oikeastaan edes vielä murehdi valmistumisesta.

Vaihto maata valittaessa tuli kuitenkin paljon mutkia matkaan. Olisin mielelläni lähtenyt jonnekin kauas ja lämpimään (Niin kuin kaikki muutkin). Euroopan ulkopuolisia maita en edes harkinnut, koska se olisi tuottanut niin paljon vaikeuksia ottaen huomioon paperisodan ja lääkkeiden saanti mahdollisuuden.

Päädyin viimein Ruotsiin, koska se on lähellä, siellä on suomea vastaava elintaso ja erityisesti terveydenhuolto. Matkustaminen oli suhkot edullista, eikä lentokaan vie enempää kun 45min tukholmaan.

Kuitenkin, vaihtoon lähtö tuotti paljon varatoimen piteitä ottaen huomioon kaikki diagnoosit ja lääkitykset. Kerroin vaihtoprosessistani sairaalassa jo hyvissä ajoin, että ehdin saada kaikki tarvittavat todistukset ja reseptit. Töölöstä sain matkaan mukaan myös MRI-kuvat cd-levyllä ja kiitän onneani että ne todellakin lähti mukaan. Reseptilääkkeitä en Ruotsista ostanut missään vaiheessa vaan kuljetin omani Suomesta ja niiden loppuessa tein reissun Suomeen hakemaan lisää. Tuli helpommaksi ja saimpahan käydä kotonakin.

Vaihtoon lähtöä stressasin pitkään ja kun sen lähdön aika viimein koitti niin itkuksihan se meni. Kuusi kuukautta erossa mukavuusalueeltani ja kaukosuhde ei myöskään helpottanut ajatusta. Olin myös järkyttävässä flunssassa matkustaessani Karlstadiin tammikuussa 2016, jonka takia jouduin käymään paikallisessa terveyskeskuksessa kaksi päivää saapumiseni jälkeen. Olin siis aivan yksin vieraassa maassa sairaana. Alku ei siis lähtenyt käytiin hyvin. Minulla oli koti-ikävä ja itkin puhelimeen poikaystävälleni useina iltoina. Elämä alkoi parantua kun antibiootit alkoivat vaikuttamaan ja koulu alkoi. Sain uusia ystäviä, enkä enää tuntenut olevani aivan yksin. Arki ruotsissa alkoi pikkuhiljaa kulkemaan ihan kuin palaset olisivat menneet paikalleen.

Olin terveenä, voin hyvin ja pidin hauskaa. Opiskelin ahkerasti myös tietty. Huhtikuussa, noin viikko ennen Maltalle lähtöä sain kuitenkin uusia oireita. Istuin luennolla kun yhtäkkiä vasen käsi ja poski alkoivat tuntua tunnottomilta. Käsi kuitenkin toimi, samoin poski mutta tunto oli heikompi kuin toisella puolella. Lähdin kesken luonnon takaisin huoneeseeni lepäämään, josko se menisi ohi. Olo kuitenkin vain huononi ja puutuminen tuntui voimakkaammalta kuin koskaan ennen, koska puutumiset ei kuitenkaan ole minulle mitään uutta. Soitin ystävälleni, joka lähti mukaani ensi-apuun.

Kaksi seuraavaa päivää vietin neurologian osastolla keskussairaalassa Karlstadissa. Olin kauhuissani, hoitajat puhuivat englantia parhaiten mitä pystyivät, mutta minulla ei ollut hajuakaan mitä tapahtuu seuraavaksi. Kielimuuri tuli vastaan vaikka lääkäri puhuikin hyvää englantia, mutta joitakin asioita on vaan vaikeampi selittää toisella kielellä. Ensimmäisenä aamuna otettiin CT-kuvat ja EEG, joiden tulokset olivat normaalit. Kumpikaan kavernooma ei ollut vuotanut ja oireet todennäköisesti johtuivat epilepsiasta ja kavernoomista. Lääkärin mukaan verensokerini oli myös liian alhaalla mikä saattoi edes auttaa oireiden esiintymistä. Jokatapauksessa voin jo täysin normaalisti kun minut kotiutettiin. Viikon päästä istuin suunnitelmien mukaan Ryanairin lentokoneessa Maltaa kohti. Selvisin onneksi säikähdyksellä, eikä mitään vakavampaa ollut. Puutumisia tulee edelleen silloin tällöin, mutta tiedämpähän vaan että ne on vaan kavernoomat mitkä oireilee. Karlstadissa ollessani sairastin enemmän kuin koko viime syksynä, mikä saattoi hyvin johtua epäsäännöllisestä elämänrytmistä. Onneksi poliklinikka käynnit on varattu heti ensi viikolle.

Olen nyt jo kirjoittanut kauhean pitkän romaanin, mutta lyhyesti, pitkäaikaissairaus ei estä vaihtoa eikä myöskään muita unelmia. Uskon että kaikki on vaan järjestely kysymys niin kuin se oli minunkin tilanteessani. Erasmus vaihtolukukauteni Ruotsissa oli jotain mitä en vaihtaisi pois mistään hinnasta, sillä tapasin uskomattomia ihmisiä ja pidin hauskaa. Ehkä opinkin jotain tärkeää yliopisto maailmasta.  Olen tanssinut aamuun asti vaikken sitä saisi ehkä tehdäkkään, koska omasta mielestäni vaihto-oppilas elämä rikkoo kaikkia ”tasaisen ja säännöllisen” elämänrytmin elementtejä jollain tavoin.  Toisaalta olen tyytyväinen, että kehoni kesti sen ja nyt voin hyvillä mielin palata taikaisin omaan arkeeni. En tunne jääneeni mistään paitsi sairauteni takia, mikä on juuri se asia mitä haen elämässä.

Jokatapauksessa, olen takaisin kotona,”terveenä”, hyvinvoivana ja ennen kaikkea onnellisena (mutta en halua edes laskea monta tuhatta euroa köyhempänä).

Till nästä gång!

Ps. Kaikki mitä kirjoitan blogissani ovat omia mielipiteitäni ja tarkoitukseni ei ole loukata ketään mielipiteilläni, just saying. Älkää ottako kaikkea liian tosissaan. 🙂