Muista hymyillä

Aikana kun olin juuri valmistunut ammattiin ja töitä riitti, paino jojoili ja aloin liikkumaan enemmän. Lähti kymmenisen kiloa, mutta lonkat tulehtuivat vuoronperään. Lääkärille mainitessa olevani alakuloinen, kehoitti hän lisäämään liikuntaa. Masennus lähtee kun aktivoituu liikkumaan, joten jatkoin miten pystyin. Kuukautiskierto heitti häränpyllyä, oli päänsärkyä, eikä jatkuvista lantion alueen kivuista ollut apua tässä kombinaatiossa. Turhauduin, kun kroppa ei totellut sekä tunsin huonoa omaatuntoa sairauspoissaoloistani. Eihän minua voinut sattua tai väsyttää, koska olin nuori. Sitäpaitsi mitä hyötyä on sijaisesta, joka kuitenkin tarvitsee joskus sijaisen?

Eripituisia määräaikaisuuksia tehdessä stressin määrä alkoi kasvaa. Onko minulla töitä vielä ensikuussa? Muistinko varmasti tehdä kaiken seuraavaa vuoroa varten? Kerroinko kaiken raportissa? Entä jos olisin tehnyt jotain toisin? Voisin ehkä toimia tehokkaammin? En saanut nukuttua, sillä mietin seuraavaa työvuoroani. Entä jos en ole tarpeeksi hyvä?

Vapaapäivinä jaksoin harvoin lähteä minnekään. Vietin omaa aikaa autolla ajellen ennen tai jälkeen työvuoron. Joinain päivinä pysäytin auton tienlaitaan ja soitin kriisikeskukseen jaksamisestani. Moottorijarrutus ei riittänyt vaan uuvuin. Olin jatkuvasti väsynyt, mutta uni ei tullut. Koin olevani huono ihminen, enkä nähnyt itselläni olevan tarkoitusta tässä yhteiskunnassa. Olin vain taakka.

Eräänä talviaamuna ennen kukonlaulua ajellessani taas reissuiltani kohti työpaikkaa, en muistanut edessä siintävää mutkaa ja pyörähdin penkkaan, kun soittimesta pauhasi miten PMMP:n Heliumpallo räjähtää. Tärisin kauttaaltaan, soitin puolisolleni, isälleni sekä töihin. Muutama auto meni ohi ennenkuin joku pysähtyi auttamaan. Auto saatiin penkasta ja jatkoin matkaa rengasvälit täynnä lunta. Auto piti ajaa kotiin ja sain kyydin töihin. Koetin olla kuten normaalisti, sillä eihän ollut käynyt kuinkaan, mutta pää ei tuntunut pysyvän kasassa. Tunnin pari kitkuttelin töissä, mutta päätin työkaverin rohkaisemana lähteä kotiin loppupäiväksi.

Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että tuo päivä sysäsi minut vihdoin ajattelemaan omaa terveyttäni. Ymmärsin, että minullakin on rajani, mitkä määrittävät toimintani. Tahdoin antaa aikaani kaikille, mutta tunnit loppuivat kesken. Käytin kaiken energiani siihen, että olin iloinen ja auttelias muita kohtaan. Kotiin päästyäni olin täysi painajainen.

En tunnistanut itseäni enää kummastakaan. En työ- enkä kotiminästä. En tahtonut olla kumpikaan. En tahtonut olla missään.

Tuli useampi päivä, jolloin suupieleni olivat alaspäin eivätkä ylöspäin. Pari kertaa ihmeteltiin, kun en ollutkaan iloinen. Kerroin muutamalle ihmiselle hormonitutkimuksista, kasvain epäilystä, kivuistani ja lapsettomuuden pelosta. Minua kehoitettiin lähinnä olemaan huolimatta turhia, olinhan nuori ja koko elämä edessä. En puhunut aiheesta enää vaan hain tukea netistä. Määräaikaisuuteni tuli päätökseen ja tuuletin päätäni hetken toisen alan töissä. Olin nauravainen ja puhelias kuten ennenkin.

Olen yrittänyt parhaani mukaan pitää illuusiota yllä hyvinvoivasta nuoresta naisesta. Ilmeisesti niin hyvin, että kahden tapaamisen jälkeen psykologi oli sitä mieltä, ettei minulla ole mitään akuuttia hätää. Osasin keskustella ja naureskella käynneillä jouhevasti vaikka muutama päivä ennen ensimmäistä käyntiä olin varma, että tahdoin kuolla. En päässyt käynneillä kertomaan edes mieltäni painaneista asioista, kun käytiin vain läpi historiaani. Päätin selvitä itsekseni sen sijaan että hakeutuisin uudelleen psykologin juttusille.

Kuva Googlesta.
Kuva Googlesta.

Eivät ihmiset halua kuulla huonoja uutisia, eivätkä useat niitä tahdo myöskään jakaa. Niillä tunteilla on oma paikkansa ja aikansa.

Saako iloisella ihmisellä olla tummia tunteita? Kuinka pitkään tunteitaan voi padota? Mikä on oikea ja terve tapa ilmaista huonoa tuultaan? Missä saa purkautua ja kuinka kanavoida tunteitansa?

Olen tosiaan nuori ja minulla on koko elämä edessäni –  jatkuvien lantion, suoliston ja selän alueen kipujen, astman, adhd:n, aivolisäkekasvaimen, hormonitoiminnan häiriöiden, masennuksen ja ennenkaikkea lapsettomuuden pelon kanssa.

Kuulostaa ihan kivalta.