Eilen olin vihdoin kauan odottamassani laparoskopiassa, eli mahan tähystysleikkauksessa. Kaikki meni hyvin, hoito oli hyvää ja olo oli siedettävä koko ajan. Monet ovat todella kiinnostuneita näistä leikkauskertomuksista, joten päätin kertoa myös omani.

Leikkausvalmistelut alkoivat jo sunnuntaina, kun en klo 15 jälkeen saanut syödä mitään kiinteää ja muutenkin koko viikko piti syödä kevyesti. Nälkähän siinä jo vähän oli, mutta se ei haitannut. Lisäksi oli sairaalatavaroiden pakkaamista ja huoneen järjestelyä vanhempieni luona.

 Eilen maanantaina oli herätys jo aamulla klo 4.00, koska haluttiin poikaystävän kanssa katsoa pikkuleijonien finaaliottelu. Se ei minua haitannut, koska en ollut jännityksen takia nukkunut yöllä ollenkaan. Pelin jälkeen kävin kotona sitten suihkussa ja tein huolelliset pesut ja vähän jälkeen 6 aamulla lähdettiin ajamaan kohti Päijät-Hämeen keskussairaalaa.

Siellä mentiin sitten naistentautien osastolle ja vastassa oli iloinen hoitaja, joka ohjasi minut omaan huoneeseeni. Siellä oli lisäkseni toinenkin potilas, joka oli minua ennen leikkausvuorossa ja hän oli todella mukava, juteltiin kaikkea koko päivä. Siinä sitten vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja äidin kanssa odoteltiin, että saataisiin lisää tietoa minun leikkauksestani. Vähän ajan päästä hoitaja tuli käymään läpi kanssani tietoni, mittasi verenpaineeni ja happisaturaation ja sen jälkeen otettiin vielä verikokeet.

Joskus 10 jälkeen sain esilääkkeet ja emla-puudutusvoiteet käsiini kanyylia varten, koska suoneni karkaavat ja tipan paikalle saaminen on aina vähän hankalaa. Vähän ajan päästä kirurgi tuli moikkaamaan ja sanoi, että kohta pääsen itse saliin. Siinä vielä viimeiset heipat äidille ja hoitaja lähti kärräämään minua kohti leikkaussalia. Fiilis oli hyvä eikä yhtään jännittänyt, diapamit tekivät siis tehtävänsä. Leikkaussalissa oli todella paljon ihmisiä vastassa ja siellä käytiin taas kaikki tietoni läpi. Sitten sain kaikkia lätkiä kehooni, kanyylin suhteellisen onnistuneesti laitettuna käteen ja sen jälkeen suoneeni alkoi tulla nukutuslääkettä ja pian olinkin taju kankaalla. Itse pidän nukutuksesta, vähän siinä pyörryttää, mutta muuten kokemus on aina ollut mukava.

Heräämössä heräilin joskus klo 13 aikoihin ja olin todella sekava. Itku pääsi siinä samalla, olin niin sekaisin lääkkeistä, mutta samalla myös helpottunut ja onnellinen, koska kaikki oli vihdoin ohi. Samalla hoitaja tuli paikalle rauhoittelemaan ja kyselemään vointiani. Nukutti aivan älyttömästi, mutta pakotin itseni pysymään hereillä, jotta pääsisin takaisin osastolle nopeasti. Siinä sain kipulääkkeitä suoneen ja piikillä olkapäähän ja hetken päästä olin ihan tajuissani ja ilman kipua. Hoitaja tuli taas kyselemään vointiani ja toivoin siirtoa osastolle jo, ja siihen edellytys oli, että pissaa alkaisi tulla katetrointipussiin ja sekin onnistui. Siitä sitten taas hoitaja lähti kärräämään minua kohti naistentautien osastoa.

Osastolla soitin heti äidille, että hengissä ollaan ja minua voi tulla katsomaan. Puhelun jälkeen vointini kuitenkin huonontui paljon, olin todella väsynyt ja minulla oli oksettava olo. Vanhempani pääsivät paikalle, mutta silloin olin jo todella sekaisissa tunnelmissa, joten he eivät kauaa viipyneet. Sen jälkeen sain hoitajalta pahoinvointilääkettä ja nukuin noin tunnin, jonka jälkeen olo oli todella hyvä. Kipuja ei ollut paljoakaan, ei heikottanut yhtään ja jaksoin olla hereillä. Silloin ilmoitin poikaystävälleni, että voi tulla katsomaan ja pian hän ja kaverini saapuivat osastolle. Siinä vaiheessa olin jo tosi pirteä, jaksoin jutellakin jo.

Vähän ajan päästä hoitaja sanoi, että pitää koittaa ylös nousemista ja kävelyä. Sekin sujui hyvin, vaikka vähän huimasikin. Sen jälkeen otettiin katetri pois ja hoitaja sanoi, että jos pystyn pissaamaan itsekseni ja ruoka pysyy sisällä, niin pääsen jo samana iltana kotiin, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan minun olisi pitänyt jäädä osastolle yöksi. Siinä sitten vielä vaihdettiin ilouutiset vierailijoideni kanssa ja heidän lähdettyään menin pissalle ja kaikki toimi heti niin kuin pitikin.

Ylhäällä olemisen takia leikkauksessa käytetty kaasu alkoi liikkumaan ja se aiheutti epämiellyttäviä ja kivuliaita pistoksia hartiaan ja kylkeen, mutta makaaminen auttoi siihenkin. Olo oli vessakäynnin jälkeen vähän heikompi ja väsyneempi kuin aiemmin, mutta silti hyvä. Hoitaja toi minulle vähän syömistä, banaania, jugurttia ja mehukeittoa ja koska nekin pysyivät sisällä, sain luvan lähteä kotiin. Soitin äitini hakemaan ja hänen saapuessaan käytiin hoitajan kanssa läpi kotihoito-ohjeet ja muita lappuja mitä sairaalalta sain, en oikein kuunnellut kunnolla. Siinä hoitaja toivotti vielä hyvät onnet jatkoon ja vaatteiden vaihdon jälkeen alkoi pitkä kävelymatka autolle. Kotiin päästyäni olin todella poikki kävelyn ja automatkan takia, mutta tyytyväinen, koska omassa kodissa on mukavampi sairastaa kuin sairaalassa.

Kaiken kaikkiaan päivä meni hyvin ja toipumiseni on alkanut loistavasti. Henkilökunta sairaalassa oli todella mukavaa ja tunsin oloni koko ajan turvalliseksi ja hyväksi. Olin nukutuksessa noin puoli tuntia vaan ja sen jälkeen olo oli melkein koko ajan hyvä. Kipuja ei ole ollut paljoa eikä niitä vieläkään ole tullut kotonakaan, vaikken ole edes paljon särkylääkkeitä ottanut. Mahaan sain vain kaksi siistiä reikää, joten aiemmin pelkäämäni monet leikkausarvet jäivät pois. Nyt pitää lepäillä rauhassa kotona, jotta saan toipua rauhassa.

Tänään sitten lääkäri soitti eilisestä leikkauksesta, ja uutiset olivat sinänsä ihan hyviä, mutta ei kuitenkaan. Soiton jälkeen pääsi taas turhautumisen itku ja fiilis on edelleen haikea ja vittuuntunut, mutta soiton sisällöstä teen myöhemmin toisen postauksen. Kaiken kaikkiaan kokemus oli hyvä ja mitään pahaa sanottavaa ei ole, toivottavasti jollekin tämä kirjoitus vähensi pelkoja tulevasta leikkauksesta.