Lapsettomuus – uhka vai mahdollisuus?

Yleisenä sosiaalisena normina on, että kaikki hankkivat lapsia jossain vaiheessa elämäänsä. On outoa, jos joku on vapaaehtoisesti lapseton. ”Miksi, mitä, kaikki haluaa lapsia kuitenkin, ootko nyt ihan varma, eihän kukaan voi elää ilman lapsia!!!1” Minä en esimerkiksi koskaan halua saada lapsia, enkä edes ehkä pystykään saamaan niitä, ainakaan normaalisti. Monelle endopariskunnalle karu totuus on, ettei niitä lapsia välttämättä tule.

Vaikka endometrioosi olisikin lievää, niin siihen liittyy silti muutoksia ja häiriöitä munasolujen kypsymisessä, ovulaatiossa ja hedelmällisyydessä. Se lisäksi vaikeuttaa alkion kiinnittymistä kohdun limakalvoille. Pahimmassa tapauksessa endometrioosi on aiheuttanut aprikudosta ja kiinnikkeitä esimerkiksi munasarjoihin, jotka tuhoavat sitä tervettä kudosta. Tämän takia lapsien saaminen saattaa joillekin olla hankalaa. Osa endopotilaista on käynyt myös läpi radikaalileikkauksen, jossa munasarjat ja kohtu poistetaan oireiden poistamiseksi, ja silloin ei tietenkään voi saada biologisia lapsia. Onneksi radikaalileikkaus pyritään tekemään vasta silloin, kun lasten saaminen ei ole enää ajankohtaista. Lisäksi endometrioosin hoitona käytetään yleensä e-pillereitä, ehkäisyrengasta, kierukkaa tai jotain muuta hormonivalmistetta, joka totta kai estää samalla sen raskaaksi tulon. Siinä vaiheessa pitää puntaroida vaihtoehtoja – olenko valmis elämään mahdollisten pahempien kipujen kanssa yrittäessäni saada lasta?

Minulle lapsen saamisen vaikeus sopii hyvin, ainakin vielä. Se on minulle mahdollisuus. Mahdollisuus vähän huolettomampaan elämään, eipä tarvi välttämättä pelätä vahinkoraskauksia koko ajan. Ajattelen sitä jotenkin ”tuplaehkäisynä”, vaikka lapsen saamisen vaikeus minun kohdallani ei olekaan varmaa. Totta kai silti huolehdimme ihan oikeastakin ehkäisystä. Se on minulle myös mahdollisuus muiden ihmisten hyväksymiselle päätöksestäni. Jos he eivät muuten hyväksy päätöstäni olla hankkimatta lapsia, voin aina vedota endometrioosiin.

Kaikki tekstin kuvat on otettu Googlesta
Kaikki tekstin kuvat on otettu Googlesta

Mutta kuitenkin, olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että lapsia en halua. En ole valmis ottamaan niin suurta vastuuta toisesta, ikinä. Jos olisin äiti, haluaisin tarjota lapselleni parhaat mahdolliset eväät elämään, ja tiedän, ettei minulla ole resursseja siihen. Mielestäni lapsi ei sovi mihinkään elämän vaiheeseen ja elämä muuttuu aina johonkin suuntaan, ja miten sitten käy, kun se lapsi ei sovikaan siihen enää ollenkaan? Olen jollain tapaa niin itsekäs, että minulle olisi todella vaikeaa antaa jonkun muun seistä onneni ja unelmieni saavuttamisen tiellä, vaikka tämä kuulostaakin todella väärältä. Lisäksi ajattelen asiaa ihan globaalilla tasolla, maailma ylikansoittuu tällä hetkellä ihan järjettömästi ja yhteiskunnallinen tilanne, suurvaltojen suhteet ja ympäristö on koko ajan muuttumassa kriittisemmäksi, enkä halua kasvattaa lastani enää tällaisessa maailmassa.

benefits-of-not-having-children-300x199

Monille yksi elämän tärkeimmistä asioista on tulla vanhemmaksi, perustaa perhe, ostaa asunto ja se kultainen noutaja. Minä en ole koskaan kuvitellut eläväni perheen äitinä. Olen onnellinen, jos saan elää loppuelämäni nykyisen mieheni kanssa ihan kaksin. Ehkä hommata pari koiraa. Mihin lasta edes tarvitsee? Mielestäni lapsi vaan monimutkaistaa asioita ja tekee kaikesta vaikeampaa. Onhan se varmaan hienoa ja palkitsevaa nähdä toisen kasvavan ja olla siinä mukana ja rakastaa toista ihan sydämensä pohjasta, mutta sitä varten minulla on esimerkiksi tulevat siskoni lapset. Ne saavat riittää minulle. Meille.

Tällä hetkellä olisin sinänsä ihan valmis radikaalileikkaukseen, jotta saisin nämä kivut pois. Olisin valmis tekemään mitä vaan, että pääsisin näistä eroon. Mutta entä jos mieleni muuttuu joskus lapsen hankinnasta? Tällä hetkellä olen todella varma siitä, etten koskaan hanki lapsia, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Olenko sittenkään valmis elämään vain kaksin koko meidän loppuelämän ajan ja entä jos mieheni mieli muuttuu joskus lapsesta, ja hän haluaakin sen jossain vaiheessa? Olenko valmis riistämään häneltä jälkikasvun ja isovanhemmilta lapsenlapset? En tiedä, joten jääkööt vielä kohtu ja munasarjat minulle, ainakin hetkeksi 😀

Mutta kuitenkin ymmärrän niiden naisien tuskaa ja tyhjää oloa, jotka ovat omasta tahdostaan riippumatta lapsettomia. Tein taas meidän facebook-ryhmässä pientä tutkimusta aiheesta, että miltä tuntuu olla lapseton, kun sitä ei halua. Minä kun en tästä tiedä mitään. Kysyin, että mistä kaikesta he ovat joutuneet luopumaan ja miltä se tuntuu. Ryhmän jäsen Ilona Rantanen vastasi mielestäni tavalla, joka sai tällaisen lapsien vihaajankin vähän heltymään.

Se mitä asioita lapsettomuus mussa herättää on sitä, että mä jään paljosta paitsi. En tuu koskaan kokeen millasta on kantaa omaa pienokaista sisällään. En tuu koskaan kokeen synnytyksen kipua, kipua jolla on niin kaunis lopputulos. En tuu koskaan kokeen lapsen ensimmäistä hymyä, askelta, koulupäivää… En tuu ikinä tunteen sitä millasta on, kun hiljaisuudesta kuuluu sana ”äiti”. Kaikki nää hajottaa mua, mutta se ei tarkota ettenkö voisi elää hyvän elämän ilman. Mulla on paljon mistä olla kiitollinen. Koti, työ, ihana mies ja ystäviä, sisarusten ja parhaiden kavereiden ihania lapsia, perhe, vuokrahevonen ja mun nelijalkaset lapset, joille todellakin olen äiti. Mutta silti kaikki nää yhdessä, ei tuu koskaan täyttään sitä tyhjiöö mikä mulla on sisällä. Viime syksynä, 27-vuotiaana mulle tehtiin radikaali, koska endo oli niin räjähdysaltis, että ei uskallettu lähtee yrittään lasta. Mun piti valita, mahdollinen kivuton elämä vai pieni mahdollisuus lapseen. Joka ikinen päivä katon mahaani ja ne arvet muistuttaa mua siitä mistä luovuin, jotta sain (ainakin toistaiseksi) kivuttoman elämän. En kadu sekuntiakaan, mutta asian käsittelyssä on menny aikaa.” 121345678

Ilonan sanat kertovat mielestäni aika hyvin sen, miten monet kokevat lapsettomuuden. Paljon asioita jää kokematta, ja ei sitä koskaan unohda. Asian kanssa on kuitenkin mahdollista oppia elämään, ajan kanssa. Lapselle voi hommata korvaavia asioita, vaikkei ne ikinä sama asia ole. Toivotan onnea ja menestystä jokaiselle, joka yrittää tehdä lapsia vaikeuksista huolimatta, kaikkea hyvää niille, jotka ovat lapsia jo saaneet, myötätuntoa pariskunnille, jotka ovat jääneet tahtomattaan lapsettomiksi ja hatun nostot niille, jotka ovat vapaaehtoisesti ilman lapsia

7 kommenttia

  1. maaria sanoo:

    Kiitos jutustasi 🙂 Itselläni on lievä endo ja ajatus siitä että en saisi lapsia, on ahdistava ja surullinen. Toisaalta en ole varma haluanko lapsia, haluanko luopua omasta vapaudesta ja jaksaisinko hoitaa jotain 24/7. Lisäksi mulla on muitakin kroonisia sairauksia, jotka vaikuttavat jaksamiseeni, enkä haluaisi, että lapsi kärsisi siitä etten pysty hoitamaan kunnolla vaan vastuu olisi jollakin muulla. Tuo oli ihan uusi ajatus että endo on toisaalta tuplaehkäisy, jotenkin lohdullinen ajatus, sillä vahinkoraskaus olisi todellinen pommi, etenkin näin sinkkuna.

  2. Emmi sanoo:

    Ilonan kommentti oli koskettava, mutta se ettei voi saada biologisia lapsia ei tarkoita sitä ettei voisi tulla äidiksi. Aina voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Ainakin itse haluan ajatella että aina on jokin mahdollisuus, vaikken itsekään vielä toistaiseksi olisi valmis huolehtimaan lapsesta. Nimimerkillä 27v, endometrioosi plus syöpähoitojen kuihduttamat munasarjat ja ennenaikaiset vaihdevuodet.

    • Endo29 sanoo:

      Aina ei tosiaankaan voi adoptoida. Se on kuule vuosien prosessi ja tarkastelu menneisyyteen ja mielenterveyteen. Pienikin burnout voi koitua kohtaloksi adoptiossa.

    • Heidi sanoo:

      Totta kai on mahdollisuus aina adoptoida, hankkia lapsia keinohedelmöityksellä tai millä tahansa, mutta se on aina todella paljon monimutkaisempaa ja raskaampaa kun ”normaalilla” tavalla lasten hankkiminen. En usko, että jokaisella on voimia kaiken muun lisäksi lähteä sellaiseen ruljanssiin.

    • Endo29 sanoo:

      Niin siis ei ne ole satavarmoja ratkaisuja. Kuulosti Heidi kommenttisi nyt siltä, että aina niitä voi hoidoilla hankkia. Nounou. Mikään ei takaa, että onnistuu hoidoillakaan. Saatika adoptio.

  3. Maija sanoo:

    Rohkea ja rehellinen kirjoitus. Itse rakastan kolmea (jo aikuista) lastani niin että kipeää tekee, mutta ymmärrän myös niitä jotka valitsevat lapsettomuuden. Sen pitäisi olla jokaisen yksityisasia ja onkin pöyristyttävää, että siitä pidetään sopivana kysellä pariskunnilta ihan julkisesti. Jokaisella on varmasti syynsä, minkä vuoksi eivät halua tai voi saada lapsia, eivätkä ne syyt kuulu kenellekään.

    • Heidi sanoo:

      Mielestäni Rakel Liekki kommentoi hyvin lapsettomuutta Kioskin videossaan Jokaisen valinta lapsettomuudesta, lapsista tai ihan mistä tahansa pitäisi olla hänen oma asiansa, eikä sitä tulisi muiden kommentoida.

Kommentointi on suljettu.