Edelliseen blogipostaukseeni liittyen:

en kelvannut.

En tiedä, johtuiko se minun persoonasta, sairauksista, ulkonäöstä vai mistä. Kuitenkin sain jonkun vastauksen ja se liittyi ulkonäkööni.
Se vastaus repi jotain auki minussa. Minussa, joka on sairastanut syömishäiriön ja pelleillyt terveydellään pysyäkseen laihempana. Olen taistellut tieni
terveempään elämään ja olen ollut varovaisen tyytyväinen itseeni, tavoitteisiini sekä elämääni.

Aikaisemmin kerroin, kuinka syömishäiriö liittyi diabetekseeni. Olen yrittänyt hyväksyä itseäni joka päivä uudestaan, välillä tyytyväisesti hymähtäen, välillä itkusta parkuen. Sairaudet ovat valtavasti muokanneet minua ihmisenä, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja sitten..

en kelpaa sinulle tällaisenaan.

On helppo sanoa, etten tee tällaisilla ihmisillä mitään elämässäni. Totta, en teekään. Haluan pitää lähellä ihmiset, jotka välittävät minusta omana itsenäni ja seisovat kuin taistelujoukot takanani. On helppoa, kun järki sanoo jotain muuta ja sydän vuotaa pulppuavasti verta. Sanoin ystävilleni, ettei kyseinen ihminen osunut suoraan sydämeen, mutta osuma kävi tarpeeksi lähelle kuitenkin. Vaikka saankin välillä kadulla tuntemattomilta kommentteja ulkonäöstäni, satuttaa välittämäsi ihmisen sanoma kommentti vielä enemmän.

Olen vihannut itseäni ja maailmaa niin paljon viime viikkoina, että yritin tukahduttaa pahaa oloani vetäytymällä kuoreeni. Yritän välillä hätähuudoissani soittaa kavereilleni. Yritän välillä vain sietää tätä olotilaa. Menin niin sekaisin sisäisesti, että ilmoittauduin elämäntapamuutoskurssille, lopetin muutamaksi päiväksi syömisen ja istuin vain peilin edessä itseäni häveten. Kaikista pahin näistä on syömättömyys, tämä on se ilmiö joka minulle syömishäiriöstä jäi ja edelleenkin huomaan itsessäni tämän piirteen kun todella ahdistun asioista. Syöminen loppuu kuin seinään.

Olen yrittänyt rakentaa jotain palikoita ympärilleni uudestaan. Haluan hyväksyntää. Haluan, että järkeni alkaisi taas toimimaan. Moni menneisyyden asia alkaa ruokkimaan itseään vihan hetkellä. Inhoan sairauksiani, itseäni, muita, vähän kaikkea oikeastaan. Ja tämä heijastuu heti motivaatioon hoitaa itseänsä. On raskasta kasata nämä palikat uudestaan, mitä vuosien saatossa on kokeillut rakentaa.

Mutta.. Toivon teille kaikille lukijoille parempaa itsetunnon rakentamisen viikkoa sekä aurinkoa päiviinne. 🙂 Lupaan, että vielä nousen täältä kuopasta arpieni kanssa.