”Kuuluuko sieltä mitään?”

Hei pitkästä aikaa!

Aika päivitellä kuulumisia ja onhan sitä tässä viikkojen aikana kerennytkin tapahtumaan paljon yhtä sun toista. Pari viikkoa sitten kävin Kuulokeskuksessa keskustelemassa kuulokojeeseen liittyvistä asioista. En oikein tiennyt etukäteen, mitä käynniltä pitäisi odottaa.. mutta ainakin pääsin tutkimuksiin sekä minulle tilattiin koje, jota pääsenkin sovittamaan maaliskuun puolella. Kuulokeskuksessa kävin audionomilla, joka teetti minulle puhe-ääni-tutkimuksen (en tiedä, onko tuo se virallinen termi). Käytännössä menin siis taas hiljaiseen huoneeseen ja päähäni laitettiin kuulokkeet. Kuulokkeista laitettiin tulemaan toiseen korvaan eri desibeleillä kovaäänistä suhinaa ja toiseen korvaan taas lueteltiin hitaasti muutaman sanan lauseita, jotka minun piti toistaa. Tämä tehtiin vuoronperään niin kuulevaan kuin kuuroonkin korvaan. Tutkimus kesti lähemmäs puoli tuntia ja minua välissä rupesi jopa naurattamaan siellä huoneessa yksin istuessani kun en tiennyt, kuulinko oikein ja mitä kuulin vai kuulinko edes ollenkaan. Onneksi audionomi suhtautui myös huumorilla tähän. Jos vain yhtään mielestäni kuulin jotain, minun piti toistaa se ääneen. Edes sillä ei loppupeleissä ollut merkitystä, kuulinko sanat juuri oikein vai en.

Kuulotutkimuksiin liittyviä kuulokkeita tutkimushuoneessa.
Kuulotutkimuksiin liittyviä kuulokkeita tutkimushuoneessa.

Testaamme nyt ainakin hetken kojetta, kun sellaisen saan. Meni vähän termit ohi ja pasmat sekaisin, kun audionomi puhui myös muista kuulokojevaihtoehdoista jotka minulle sopisivat. Kaiketi päädyimme nyt sellaiseen kojeeseen, joka ei siirrä kuulevasta korvasta ääniä kuuroon korvaani. Tarvittaessa työpaikallani voi tulla käymään myös kuntouttaja/kuntoutuksenohjaaja, jonka kanssa kartoitamme työpaikan riskipaikat, missä on vaikeinta kuulla ja miten voisin oppia toimimaan toisin töissä. Tällainen onkin käynyt aikoinaan ammattiopistoaikoinani käymässä koulussa, mikä oli ihan hyödyllistä opittavaa myös opettajalle koska alalla kärsittiin helposti kuulo-ongelmista ilman oikeaoppista suojausta. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe tarvetta sellaiselle visiitille.

Kuulotutkimuksissa käytettävä huone. Kaiuttimista voidaan testata mm. äänen tulosuunnan havaitsemista.
Kuulotutkimuksissa käytettävä huone. Kaiuttimista voidaan testata mm. äänen tulosuunnan havaitsemista.

Töistä tulikin mieleen, että sain uuden työpaikan! Olen todella innoissani uusista haasteista sekä koen ottavani pieniä haparia askelia tulevaisuuteni suhteen. En missään vaiheessa uskonut mahdollisuuksiini päästä kyseiseen paikkaan töihin, mutta näköjään onnistuin pesemään muutaman kymmenen muuta hakijaa pois. Uusi työni alkaakin piakkoin, joten voi olla että uppoudun niin työn maailmaan etten muista tännekään edes kirjoitella. Lisäksi olen nyt viime aikoina nauttinut mukavista keväisistä keleistä sekä olen käynyt paritanssikurssilla, joka onkin ollut uusi ja spontaani harrastus minulle. Viime vuoteen verrattuna tunnelmat ovat todellakin erilaiset tällä hetkellä, mutta maltillisen varovaisesti kuitenkin katson tulevaisuuteen kohti. En ole oikein koskaan ollut riemusta ratkeava ihminen enkä varsinkaan sellainen, joka tykkäisi huudella julkisesti asioistaan ennen kuin olen niihin saanut jonkun varmuuden.

Kävin pitkästä aikaa Suomenlinnassa.
Kävin pitkästä aikaa Suomenlinnassa.

Päivittelen taas kuulumisia, kun siihen on aihetta. Ensi kuussa tulee ainakin koje käyttööni sekä käyn diabeteshoitajallani katsomassa, miten minulla menee sen(kin) asian suhteen. Tsemppiä kaikille viikkoon! 🙂

Yksi kommentti

  1. Mintti sanoo:

    Onnea uudesta työpaikasta! Toivottavasti muistat päivitellä tänne joskus kuulumisia, niitä on niin kiva lukea! Tosi hyvä että sua tutkitaan ja otetaan toi kuuleminen vakavasti. Aurinkoista alkukevättä (melkein 🙂 ) <3

Kommentointi on suljettu.