Maailman diabetespäivä 14.11

Kerroin edellisessä tekstissä metformiinin aloittamisesta. Olen nyt vajaat kolme viikkoa syönyt kyseistä lääkettä.

Sovimme lääkärin kanssa, että ensimmäisen kahden viikon jälkeen laitan verensokeriseurannan lääkärille sähköpostitse. Verensokeriarvoista hän voi seurata, onko lääke tehonnut minuun toivotulla tavalla ja onko tarpeen muuttaa esimerkiksi insuliiniannoksiani.
Sain lääkäriltä kehuvia kommentteja verensokeriarvoistani, eli ilmeisesti lääke tepsii ainakin minulla. Olen nyt alkuun syönyt yhden tabletin illassa iltaruoan jälkeen. Tabletti pitää ottaa heti ruokailun jälkeen, jotta pahemmilta sivuvaikutuksilta voidaan välttyä. Voitte kuvitella, jos yhtenä sivuvaikutuksena on ruokahalun katoaminen, on ollut hieman vastenmielistä syödä enemmän kuin yksi leipäpala iltapalaksi.. testasin nimittäin tuotakin, että söin niukan iltapalan (kun ei ollut nälkä) ja seuraavana päivänä oloni kostautui mielettömällä pahoinvoinnilla ja närästyksellä siinä sivussa.

Nyt olen nostanut annostustani, eli otan tabletin aamupalan jälkeen sekä iltapalan jälkeen. Verensokerini on kyllä pysynyt tasaisempana, mutta sivuvaikutukset ovat edelleenkin voimakkaat ja painottuvat nyt myös aamupäiviinkin. Heti aamulla herätessäni vatsa toimii miten haluaa, aamupäivä menee oksennusta nieleskellessä ja ruoan näkeminenkin saa minut voimaan pahoin. Olenkin yrittänyt syödä helposti syötävää ruokaa (keittoja, soseita, pehmeitä hedelmiä), koska pakkohan minun on diabetekseni takia syödä edes jotain etteivät verensokerit jatkuvasti laske matalalle. Olen sivuun nappaillut vatsan toimintaa tukevia lääkkeitä, ettei maha olisi ihan kuralla koko aikaa. Yritän pitää mielessäni, että sivuvaikutusten pitäisi vähentyä mitä pidempään lääkettä syön..

Muutaman viikon päästä laitan lääkärille uuden seurannan verensokereistani ja katsomme sen jälkeen jatkotoimenpiteitä. Tällä hetkellä lääke näyttää toimivan, mikä on hieno juttu sinänsä kaikesta negatiivisesta huolimatta. Ollessani lomalla viime viikolla, lauantaina metformiini tehosi hieman epätoivotulla tavalla ja podin fyysistä pahoinvointia ja kipuja koko päivän. Kävelimme ja ulkoilimme paljon lomalla kavereideni kanssa, joten muutenkin valmiiksi rappiolla olevat jalkani saivat riesakseen kivuliaat rakkulat päkiöihin. En oikein malttanut levätä kunnolla, joten illalla sitten jalkani oli niin hermosäryn kourissa että laahasin melkeinpä toista jalkaani loppuillan perässäni. Illalla, kun menimme syömään, kävin oksentamassa ruokani pihalle kivun ja lääkkeen tuoman pahoinvoinnin takia. Minusta tuntui, ettei kaverini oikein ymmärtäneet mikä minulla oli ja luulivat, että kaikki johtui alhaisesta verensokerista. Olen tuntenut nämä kaverit jo muutaman vuoden ja minusta olikin hassua, kun toinen heistä kommentoi että ”eihän sinulla tuollaisia jalkaongelmia ollut pari vuotta sitten!” No eipä ollut ei, muutamassa vuodessa asiat voivat muuttua aika radikaalisti ja minä en sille paljoa mitään voi..

Yritän pitää itseäni kasassa ja levätä töiden jälkeen, kun jalkani ovat edelleenkin romuna lomailusta. Saapunut pimeys kanssa vaikuttaa mielialaan ja menen vähillä energioilla taasen seuraavat viikot. Ehkäpä alla olevat kuvat saa vähän mielialaa nostamaan, kun muistaa lomalla olleen auringon ja lämmön.

Sää todellakin suosi minua lomalla
Sää todellakin suosi minua lomalla..

 

Tapaksia Barcelonassa, nam!
Tapaksia Barcelonassa, nam!
20161029_124513
Lauantaina oli paljon ihmisiä liikenteessä nähtävyyksillä.

Ps. 14.11. vietetään Maailman diabetespäivää, jonka teemana tänä vuonna on hypoglykemia ja sen hoito. Kyseinen päivä on yksi YK:n julistamista vuosipäivistä. Päivän kunniaksi diabeetikot laittavat jotakin sinistä ranteeseen ja jakavat kuvia sosiaalisessa mediassa tunnuksella #siniranne! Katsotaan, mitä minä keksin ranteeseen laitettavaksi. 🙂 Hyvää viikkoa kaikille!

20161029_1150241
Olen aina tykännyt käydä Espanjassa, tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen visiittini siellä.

2 kommenttia

  1. Mintti sanoo:

    Oli ihanan aurinkoisia kuvia, varmaan teki hyvää päästä täältä pimeydestä hetkeksi pois 🙂 Saitko yhtään nautittua ruuasta reissulla? Toivottavasti helpottaa noi sivuoireet pian! Tsemppistä sulle <3

    • Tepa sanoo:

      Hei, onneksi kokonaisuudessaan sain nautittua niin reissusta kuin ruuastakin! 🙂 Pahin pahoinvointi tuli vain yhtenä iltana. Eli tapaksia tuli nautittua mahan täydeltä.

Kommentointi on suljettu.