Olen kotona.

Tai no kämpässä. Kämpällä. Kipeänä, taas. Pelkään, että kroppani yrittää viestiä taas minulle jotain. Poden kuumeen kera taas räkätautia ja keuhkoni ovat ihan tulessa. Lepo tekee hyvää – sitä en kiellä. On vaan niin kauniin pirtsakat syyskelit, että harmittaa olla vain kotona möllöttämässä.

Tänään jaksoin vääntäytyä keskustelemaan taasen kriisipisteelle elämästäni. Yllätyin, kuinka paljon uskalsin puhua ystäväni kuolemasta ja sen aiheuttamista tunteista. On kai vihdoinkin aika käsitellä asioita ääneen ja mielessään. Olen iloinen, että minulla on paljon hyviä muistoja ystävästäni. Mutta samalla olen surullinen, koska viisas ja vertaistuellinen ystäväni on poissa.

Tämän myötä olen muutenkin pohtinut paljon ystävyyssuhteitani, itseäni ja omia tarpeitani. Näitä on syytä aina miettiä ajoittain ja nyt on taas se hetki, kun pistän asioita tärkeysjärjestykseen. En halua puhua täällä sen tarkemmin minun ja ystävieni välisistä keskusteluista tai tapahtumista, mutta olen vakaasti ja harkiten päätynyt tulokseen että minun ja hyvän ystäväni ystävyyssuhde on tullut tiensä päähän. Olen jo muutaman vuoden kokenut pahaa oloa ystävyydestämme ja tilanne konkretisoitui muutama viikko takaperin ikävään konfliktiin joka jäi pyörimään mieleeni. Vaikka olisin miten päin, en osaa tätä asiaa enää katsoa läpi sormieni. Ja joissakin suhteissa ihmiset vain rehellisesti kasvavat erilleen, kuten mielestäni tässäkin ystävyyssuhteessa on käynyt. Tunnen osittain helpottunutta oloa asiasta, mutta toki tunnen myös pettymystä koska monien vuosien luottamus mitä olen rakentanut – on petetty. Ehkä vielä joskus osaan minäkin antaa ja pyytää anteeksi tästä, mutta vielä ei ole sen aika.

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoani kuuntelin musiikkia, jota en ollut kuullut hetkeen. Yllättäen kappalevalintani olivat hieman melankolisia, mutta ne auttoivat minua rauhoittumaan. Olen ymmärtänyt, että minulla on paljon tärkeitä asioita joita vaalia. Ja yksi niistä on musiikki, joka on aina kulkenut elämässäni mukana, myös sairastellessa. Monen monituista kertaa magneettikuvissa käydessäni olen saanut cd-levyltä kuunnella musiikkia, joka on rauhoittanut minua. Kun olen käynyt pelottavissa toimenpiteissä, olen saanut kantaa mukana mp3-soitinta (nykyään siis enemmänkin älypuhelinta..) ja olen nappikuullokkeilla saanut kuunnella mieluista musiikkia. Sairaalassa ollessani pienenä (olin välillä kuuden hengen huoneessa, välillä omassa huoneessa jne.), muiden mentyä nukkumaan laitoin ”radiotyynyn” pääni alle ja kuuntelin radiota hiljakseen. Mennessäni hoitotoimenpiteisiin, hoitoihin, lääkärin vastaanotolle, sairaanhoitajalle, kuuntelen musiikkia mennessäni ja pois lähtiessäni. Tätä minulle tärkeää asiaa on tärkeä pitää yllä ja poistaa elämästä ne ongelmakohdat, jotka saavat minut vain stressaantumaan ja vittuuntumaan.

Odotan vieläkin kutsua erikoissairaanhoitoon, jossa toivottavasti saan diabeteksen hoitoon motivoivaa ohjeistusta ja apua. Tähän voi mennä tovi jos toinenkin, jos pääsen edes läpi erikoissairaanhoidon jonosta.. alkaa olemaan hieman voimavarat tyhjät, niinkuin näköjään aina syksyisin pitää ollakin. Ennen tätä mahdollista erikoissairaanhoidon käyntiä kerkeän kuuntelemaan aika monen monta albumia musiikkia, joka pitää minut järjissäni.

Mikä biisi sopii sinun päivääsi juuri tänään?

Aurinkoista ja voimaannuttavaa syksyä teille kaikille!