Proliferatiivinen retinopatia, erä yksi

Kerrankin sain ehkä jopa ihan positiivisia uutisia terveyteni suhteen. Kävin eilen taasen diabetes- ja verisuonitukospoliklinikalla silmäsairaalassa ja tehokkaalla laseroinnilla silmäni uudisverisuonitus on saatu kuriin. Vielä tietysti silmissäni on uudisverisuonia, jotka tihkuttavat nestettä ja lisäävät silmän turvotusta, mutta laserointi on arpeuttanut entisiä verisuonia silmissäni umpeen ja näin ollen uusia ei ole merkittävästi tullut tilalle. Käyn uudelleen kontrollissa muutaman kuukauden päästä, jolloin toivottavasti silmiäni ei tarvitsisi operoida. Minulla operoitiin siis hieman vielä kumpaakin silmää uudestaan ja mielestäni kummankin silmän laserointi samana päivänä ei ole mitenkään kivaa. Tarvitsen kuitenkin silmiäni näkemiseen ja jos kummatkin silmät operoidaan kerralla, näin ollen näköni on äärimmäisen huono monta tuntia.

Tällä kertaa onneksi itse toimenpide ei kestänyt niin pitkään kuin yleensä. Silmieni laserointiin käytettiin uudentyyppistä laserlaitetta, joka antaa nk. yhdellä painalluksella neljä laseriskua silmiin. Koska laser pitää tähdätä korjattaviin kohtiin silmissäni, lääkäri asentaa imukupin avulla minulle ”kaukoputken” silmään. Ensiksi kun oikea silmäni oli operoitu (jonka jälkeen siis silmä on sokeana siitä kirkkaasta valosta ja silmässä on äärimmäisen epämiellyttävä tunne), lääkäri alkoi valmistelemaan operaatiota vasempaan silmääni. Työnnettyään imukupin silmääni, lääkäri yleensä antaa käskyjä mihin suuntaan minun pitää katsoa ja käskyksi tuli katsoa suoraan eteenpäin. Pääni on toimenpiteen aikana leukatelineessä ja otsapannassa kiinni joten sain mumistua jotenkuten että miten minä katson eteenpäin kun en edes tiedä ovatko silmäni auki. Maailma näkyi verenpunaisena toisella silmällä ja vasen silmäni näki vain kirkkaan vihreän viivamaisen valon kaukoputken kautta.

Koska saan pyynnöstäni esilääkityksen ennen toimenpidettä, olin todella väsynyt ja silmiä koski aika lailla loppupäivän ajan. Laserointia tehdessä saa aina loppupäiväksi kyllä sairaslomaa ja se loppupäivä menikin tehokkaasti levätessä lääkepöhnää pois. On ihan hyvä ottaa esilääkitys jos vähääkään on kivulle altis tai levoton istumaan paikallaan pitkää aikaa. Itselläni levottomuus iskee jo vartin kohdalla ja en malta pitää päätäni kunnolla masiinassa kiinni. Lisäksi toki itse ”sokeutuminen” ahdistaa, joten on hyvä että saan etukäteen diapamia ja särkylääkkeen, joka lieventää pahimmilta tuntuvia iskuja silmiin. Tulen lisäksi myös niin huonovointiseksi, että esilääkitys myös omalta osaltaan ennaltaehkäisee pahempaa oksennusaaltoa.

Näillä eväin odottelen siis seuraavaa käyntiä silmäklinikalle ja todellakin toivon, että pahin olisi jo ohi. Mikään ei ollut keväällä niin tuskastuttavampaa kuin pelätä näkönsä lähtemistä. Kiitinkin eilen sairaanhoitajaa hyvästä työstä ja murjaisin vielä ”vitsin” kaupan päälle, että onneksi näkö ei ole vielä lähtenyt. ”No, meidän työtämme on ehkäistä se näön lähteminen” ja siinä sitten hoitajan kanssa naureskelimme tilanteelle.

Tällä kertaa en avaakaan sen enempää kuulumisiani, niistä lisää sitten joku toinen kerta. Nyt kun silmäasiat ovat melkein hanskassa, kehtaan lisätä tällaisen tsemppikuvan kaikille loppuun! Kivaa loppuviikkoa kaikille. 🙂