Olen aina ollut omasta mielestäni hyvä pienen paineen alla. Työt sujuvat jouhevammin, ajatus kulkee kirkkaammin ja on mukavaa, kun on pientä puuhaa ja tekemistä sekä aivoille että käsille.
Nyt on kuitenkin jo jonkun aikaa ollut fiilis, että ristiriitaiset ajatukset ja pitkään kestänyt paine niin työn kuin yksityiselämän puolesta ovat alkaneet syödä minua. Entistä enemmän iltaisin nukkumaan mennessä ajatukset ovat pyörineet päässäni, olen nähnyt painajaisia yöllä ja välillä on vain niin yksinkertaisen väsynyt tähän kaikkeen, että illalla nukahtaa kesken kaiken sänkyyn miettimättä mitään sen kummempia.
Koen valtaisaa ristiriidan tunnetta taas terveydestäni. Viimeisimmässä kirjoituksessa kertasinkin tuota silmien laserointia. Käväisin lukemassa itseäni koskevia potilastietoja ja en ymmärtänyt tekstistä oikein mitään. Yritin kaivella vastauksia silmäpoliklinikalta, koska esimerkiksi sana ”kysta” aiheutti minussa huolta. En saanut ketään langan päähän kiinni kertomaan minulle, mitä tämä tarkoittaa.. jonkun verran latinaa tässä sivussa oppineena sitten tein omia johtopäätöksiä asiasta ja huoleni kasvoi entisestään.
Kun retinopatia silmissäni todettiin ensimmäisen kerran, totta kai minä pelkäsin ja paljon. Mieleni kuitenkin huojentui pitkäksi aikaa, kun pääsin laserointiin ja en sen kummemmin miettinyt asiaa uudestaan. Nyt – kuitenkin – taas, pelko valtasi mieleni ja pelkään iltaisin sulkea silmäni koska en ole varma mihin suuntaan näköni kehittyy tässä vuosien mittaan. Olen menettänyt kuuloaististani jo puolet, joten en haluaisi luopua enemmästä mitä on pakko.
Sain varattua onneksi ensi viikolle ajan diabeteshoitajalle, koska koen väsymystä nyt vähän kaikkeen ja kaikkiin. Tuli hyvä mieli puhelusta, kun hoitaja soitti minulle ja kartoitimme tilannettani sekä varasimme ajan minulle. Hän kuulosti kovin ymmärtäväiseltä ja miellyttävältä hoitajalta. Puhelun jälkeen tuumasinkin, kuinka monenlaista hoitoa olen saanut elämäni aikana.. ja millaisia hoitajia, lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa olenkaan nähnyt. Lapsuudessani diabeteshoitajani oli kyllä mukava (sen vähän mitä muistan), mutta lääkärini oli äärettömän ankara, tiukka ja todella suorasanainen, joka pelotti minua. Yhdenkin kerran hän mustekynällä löi sormiini ja korotetulla äänellä sanoi, että kohta joudun huostaanotetuksi koska en selvästi osaa enkä halua hoitaa itseäni. Muutaman kerran lääkäri tarkisti pistopaikkani (mm. vatsan ja reidet) ja usein hän kovakouraisesti puristi muutenkin pistoksista herkkää vatsa-aluettani ja totesi, että kyllä tämä tästä lähtee vielä turpoamaan. Että näin positiiviset mielikuvat minulla. Toivotaan, että ensiviikon käynti saisi taas minut uskomaan itseeni, itseni hoitamiseen ja minua tukeviin hoitohenkilökunnan ihmisiin!
Viikonloppuisin minulla onkin ollut paljon puuhaa. Parisen viikkoa sitten piipahdin Malmin ilmailunäytöksessä ja edellisen viikonlopun olinkin taas reissun päällä. Piipahdin eräässä koulutuksessa luennoimassa, Imatranajoilla ja ystävän tupareissa. Voin teille lukijoille paljastaa, että mukanani oli tuoreehko tapaus (jota myös mieheksi kutsutaan) ja onnistuimme ilmeisesti käyttäytymään ihan mallikelpoisesti. Esittelin tämän miekkosen muutamalle ystävälleni ja oli mukava tehdä yhdessä asioita. En ole mikään hirmuisen hyvä ihmissuhteissa – ainakaan näin monen sinkkuvuoden jälkeen – joten myös tämä hämmentävä kuvio lisää pelottavia ajatuksia päässäni kun mistään ei ole vielä mitään varmuutta. ”Kunhan tapaillaan”-tyyppinen tilanne siis.. ajatuksissani on pyörinyt toive parisuhteesta ja en tiedä, tulenko tästä ”viritelmästä” sellaista ikinä saamaan ja sekös se vasta ahdistaakin. Muutama kummitus on jäänyt elämään entisistä parisuhteista päähäni ja en oikein tiedä miten päin tässäkään nyt pitäisi olla.. missä on opas, miten ihmissuhteissa toimitaan? Miten puhua tällaisista ajatuksista, kun pelkää painostavansa toista ihan liikaa? Miten uskaltaa näyttää tunteitansa, kun ei ole varma tuleeko tästä edes mitään?
Ei kai pitäisi liikaa mietiskellä asioita etukäteen, mutta itse tykkään siitä että tiedän mitä tapahtuu ja tykkään ainakin jonkun verran suunnitella asioita. En nyt mitään hermoromahdustakaan saa, jos suunnitelmat muuttuu.. mutta jotenkin diabetes on minulle opettanut hyvien rutiinien ja suunnitelmallisuuden tärkeyden.
Tässä kuulumisia, mietintöjä ja pieni katse tulevaisuuteen. Aurinkoista viikkoa kaikille lukijoille! 🙂 Pahoittelut surkeista kuvien asettelusta, toivottavasti kuitenkin pääsette fiilikseen kuvien kautta!
