Kävin viime viikolla diabeteshoitajallani ensikäynnillä läheisellä terveysasemallani. Koska olen syksyllä vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, haluttiin varmuuden vuoksi tsekata, onko kaikki kunnossa diabeteksen suhteen. Kävin tammikuussa verikokeissa (nk. vuosikokeet, jossa tsekataan läpi kaikki mahdollinen) ja muuten kaikki oli ok – mitä nyt kolesteroliarvoni oli todella lievästi koholla. Juttelimme hoitajan kanssa asiasta ja kerroin samalla huoleni sydän- ja verisuonitauteihin koska isäni sai vuodenvaihteessa pahan sydäninfarktin joka järkytti minun mieltäni äärimmäisen pahasti. Isäni on perusterve ja hyväkuntoinen mies, joten voidaan todeta että tietyt sukurasitteet ja ulkonäkö voivat hämätä joskus pahasti. Onneksi tuuria oli sen verta, että isäni ei menehtynyt infarktiin vaan sai asiallista hoitoa ensiavun saavuttua paikalle ja vietyä hänet 80 km päähän sairaalaan.

Keskustelimme myös sukurasitteesta, eli siitä, kun isän puolen suvulla on todettu paljon sepelvaltimotautia sekä sydäninfarkteja. Koska kolesteroliarvoni ovat lievästi koholla ja infarktiriski on todettu, on minullakin jopa kolminkertainen mahdollisuus sairastua sydän- ja verisuonitautiin tai saada sydäninfarkti. Tämä oli mukavaa kuultavaa näin 25-vuotiaalle työuransa aloittaneelle nuorelle aikuiselle. Pohdimme, että tällä hetkellä ei ole tarvetta mihinkään toimenpiteisiin. Kävimme myös hyvän keskustelun ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, mitä itse voin asian suhteen tehdä. Kovin suuria elämäntapamuutoksia ei minun tarvitse tehdä, mutta on hyvä että näistä muistutetaan sekä puhutaan käyntien yhteydessä, jos todetaan korkeampi riski sairastua johonkin. Verikokeet otetaan uudestaan kesällä ja mietimme silloin lääkärin kanssa uudestaan mahdollisesta lääkityksestä, joka alentaisi kolesterolia ja ehkäisisi jollain tapaa (ainakin) sepelvaltimotautia. On hyvä, että minusta pidetään huolta, mutta on samalla ahdistavaa ajatella, mitä p*skaa vielä elämä voi tuoda tullessaan.

Muuten asiat ilmeisesti olivat kondiksessa. Juoksin terkkarikäynniltä suoraan töihin kokoukseen kuulemaan, että työmäärääni lisätään henkilöstövajauksesta johtuen. Tuntuu, että olen katkeamispisteessä tämän asian suhteen. Uutta henkilökuntaa ei voida rekrytoida, vaan työt jaetaan tiimimme kesken. Joten – en nyt ihan yksin souda tässä veneessä.. minulla työsuhde kestää kesään asti, joten olen tässä vakaasti harkinnut seuraavia siirtoja työelämässä ja haluanko jatkaa nykyisessä työssäni. Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan, en ole jaksanut nyt muuten stressata työasioista ja siitä, mitä tapahtuu kun tämä työ loppuu.

Perjantaina kävinkin pienessä tukkamuutoksessa oppilaskampaamossa. Olen ihastunut (ja vähän vihastunut) uuteen tukkaani. Lähinnä vihastunut, kun en jaksa laittaa hiuksiani. 😀 Muodonmuutos toi kivasti piristystä arkeen. Puolentoista vuoden sisään painoni on noussut rajusti sairastelun takia, josta olen ollut erittäin alakuloinen ja vihainen itselleni. Koska tälläkin hetkellä liikunnallinen toimintakykyni on rajoittunutta vielä hetkellisesti, ajattelin että uusi kampaus voisi piristää minua ja auttaa minua (jälleen kerran..) hyväksymään itseni.

Uskaltauduin uuden hiusmuutoksen myötä menemään myös kosmetiikkaliikkeeseen kysymään neuvoja meikkauksen suhteen. En pysty käyttämään paljon meikkejä atooppisen ihoni vuoksi (ja saan allergiaa esimerkiksi monista huulikiilloista/-punista), joten lähdin maltillisesti liikenteeseen kysymällä oikeaa poskipunasävyä sekä uutta huulikiiltoa, joka sointuisi kivasti uuteen hiusväriin. Sainkin hyvää opastusta sekä meikkivinkkejä, miten saada itsensä näyttämään arjessa nätiltä. Joten matkaani lähti uusi huulikiilto, poskipuna sekä kaiken lisäksi vielä tarkkaan valikoitu body mist, joten nyt tuoksun oikein hyvältä vielä kaupan päälle! Sainkin työpaikalla paljon kehuja uusista hiuksistani sekä meikkivalinnoistani. Työpaikan miehet(kin!) oikein tulivat minua kehumaan nätiksi.

Ja tästä siis aasinsiltana eiliseen naistenpäivään. Meillä on töissä aivan erityisen ihana mies, joka huomioi meidän naisporukkaa aina mitä ihanimmin tavoin! Eilen olimme kahvihuoneeseen saaneet kauniita ruusuja sekä keksitarjoilun.

Ystävänpäivänä työkaveri oli askarrellut meille itse(!) ystävänpäiväkortit sekä jouluna saimme kaikki työkaveriltamme pienet käsin paketoidut joululahjat. On ihanaa, kuinka toinen jaksaa ja osaa huomioida meidät kaikki yli 50 työntekijää työpaikallamme. 🙂

Päiväni ovat lisäksi kuluneet mukavasti vapaaehtoistyössä, ”oikeassakin työssä”, sekä kaiken maailman terveydenhoitokäynneillä. Onneksi arkipäivät menevät nopeaan ja pyhitän useimmiten viikonloput vain levolle. Viime viikonloppuna nautinkin ajastani käymällä mm. syömässä itsekseen ravintolassa, shoppailemalla (mitä yleensä harvoin harrastan) sekä kävelemällä kaupungilla. Odotan jo seuraavaa viikonloppua, koska tuntuu että olen jo aivan puhki vaikka on jo keskiviikko. Toivottavasti tämä ei enteile pahempaa terveyden kannalta..

Toivotankin teille kaikille mitä mukavinta viikkoa ja kivaa viikonloppua jo valmiiksi! Tsemppiä kaikille tasapuolisesti viikkoon. 🙂