FreeStyle Libre-bloggaajatapahtuman antia sekä kuulumisia terveysrintamalta

Viikon sisään minulle on kerennyt tapahtua paljon vaikka mitä jännittävää. Yritän tämän päivän tekstiin sisällyttää kaiken, mitä tässä on tapahtunut. On ollut lääkärikäyntejä, yksityistä bloggaajatapahtumaa, kevätauringossa vietetty viikonloppu ja vapaaehtoistyötä. Ihanaa, kun kevät tulee. On ihan himppusen verran virkeämpi olo puuhastella kaikenlaista.

Tasan viikko sitten kävin työterveydessä iho- ja allergologian erikoislääkärillä, joka tutki jalkapöytieni erikoista täpläihottumaa. Muutama viikko takaperin minulla veikattiin olevan vaskuliitti jaloissa, mutta lääkärit halusivat tutkia tarkemmin asiaa. Olen aina huolissani jalkojeni kunnosta, koska en halua että jalkojani amputoitaisiin diabeteksen ja siitä seuranneen pienen haavauman tms. takia. Siksi pyrin pitämään jaloistani hyvin huolta ja menen aika herkästi lääkäriin, jos jaloissani ilmenee ongelmia. Erikoislääkäri passitti minut eteenpäin verikokeisiin, jossa tutkittaisiin trombosyytit sekä punasolujen hajoaminen. Näissä ei ilmennyt mitään poikkeavaa, ainoastaan valkosoluarvoni ovat hieman koholla joka lääkärin mukaan ei ole huolestuttavaa. Näin ollen tarkempaa syytä ei ole vielä löydetty, miksi jalkapöydissäni on täpläihottumaa. En tiedä miten kuvailisin ihottumaa, mutta jalkapöytäni ovat täynnä pistemäistä, tummanpunaista täplää joka näyttää siltä, että jalkojeni verisuonista tihkuisi verta lävitse ja näin ollen jalkani ovat täplämäisiä mustelmia täynnä. Ongelma on lähinnä ulkonäöllisesti haittaava, koska muutosta jalkojen terveyden suhteen en ole huomannut. Katsotaan, mitä vielä voidaan tutkia tämän asian suhteen.

Viikonloppuni menikin levätessä sekä aurinkokin suostui näyttäytymään ihanasti lauantain aikana. Päätinkin lähteä kirpputorikierrokselle sekä käväisin samalla Hakaniemen kauppahallissa, kävin keskustassa katsomassa Joukkovoima-mielenosoitusta sekä piipahdin Sokoksella katsomassa hiustuotetarjontaa. Kirpputorilta mukaani löytyi kiva tarjotin, lompakko (lompakosta maksettu hinta menee Suomen eläinsuojeluyhdistykselle) sekä kauppahallista löysin welsh corgi-pehmolelun, joita keräilen. Corgit ovat siis yksi lempikoiraroduistani. 🙂

Toisen romu voi olla toisen aarre!
Toisen romu voi olla toisen aarre!

Eilen, keskiviikkona, sain kunnian olla yksityisessä bloggaajatapahtumassa. Sain kutsun Sairaankaunis-sivuston kautta ja kutsu oli tarkoitettu vain tyypin 1 diabeetikoille, jotka kirjoittavat blogia. Kutsujana toimi Abbott sekä viestintätoimisto Pilgrim.
20160316_192229

Tilaisuudessa esiteltiin FreeStyle Libre-glukoosiseurantajärjestelmää. Useimmille diabeetikoille varmasti sensorointi on tuttua. Tilaisuus kesti tunnin ajan ja tilaisuuden päätteeksi saimme päättää, haluammeko alkaa laitteen testaajiksi kuukauden ajaksi. Itse jäin vielä pohtimaan päätöstäni, koska aikaisemmat sensoroinnit ovat olleet minulle kivuliaita ja epämieluisia vatsaan asetettavan ”napin” johdosta. Tässä laitteessa erona on tietenkin se, että sensorilaatta asennetaan käsivarteen. Laite kuulosti mielenkiintoiselta sekä motivoivalta (ei tarvitsisi välttämättä mitata sormenpäästä verensokeria) vaan laite ohi vilautetaan laatasta ja saat laitteeseen tuloksen sen hetkisestä glukoosiarvosta. Suomen markkinoille toistaiseksi laite ei ole tulossa, mutta mahdollisesti Helsingin ja Tampereen sairaanhoitopiirit ovat kiinnostuneita laitteesta. En tällä kertaa kirjoita tästä laitteesta enempää, koska en kirjoittanut muistiinpanoja niin tietoni olisivat varmasti vähän hataralla pohjalla. 😉

Esitteitä uudesta FreeStyle Librestä. Kuvia itse tilaisuudesta en kehdannut ottaa.
Esitteitä uudesta FreeStyle Librestä. Kuvia itse tilaisuudesta en kehdannut ottaa.

Tapahtumassa paikalla oli viisi edustajaa, Nuorten diabetesyhdistys (NDY ry) sekä Deeblogin kirjoittajia. Oli mukavaa saada tutuille nimille kasvot! Ja oli mukavaa saada kuulla, että blogini on noteerattu myös diabeetikkojen piireissä. Tästä tiedosta olenkin motivoitunut kehittämään blogiani parempaan suuntaan, joten ehdottomasti otan kehitysehdotuksia, risuja ja ruusuja vastaan 🙂

Koska eilinen olikin niin puuhapäivä bloggaajatapahtuman suhteen, hyppäsin tapahtumasta suoraan Reko-ruokajakeluun Itä-Helsingin alueelle. Nk. lähiruokarenkaan idea on, että kuluttaja voi suoraan ostaa tuottajalta ilman välikäsiä haluamiansa tuotteita. Facebookissa on ryhmä, jossa tuottajat laittavat tilauksen auki ja voin tilata tuotteita niin paljon kuin haluan. Sitoudun noutamaan tuotteet sovitusta paikasta. Tykkään toiminnan helppoudesta ja siitä, että saan tukea kotimaista tuotantoa ilman kaupan välistä vetoja. Eilen olinkin tilannut tuotteita mm. Ahlbergin tilan versoseosta, Penttilän tilan juures- ja perunarieskaa, sambusoja (marokkolaisia mausteisia lihapiirakoita) sekä Huhtasrinteen mustikkahunajaa (joka on lemppariani maustamattoman kreikkalaisen jogurtin kera).
20160316_192059

Tilattavissa on laajasti erilaisia tuotteita, kuten kananmunia, lihatuotteita, leipää, jauhoja, mehuja, kukkia.. ja eilen paikalla oli mukavasti ihmisiä! Aion varmasti tilata jatkossakin lähiruokarenkaasta herkkuja, jos löytyy jotain sopivaa itselle.

Tunnelmia lähiruokarenkaan jakelusta. Tuottajat kuljettavat kuluttajille tuotteet suoraan. Autoista sai noutaa nimeä ja rahaa vastaan tilaamansa tuotteet.
Tunnelmia lähiruokarenkaan jakelusta. Tuottajat kuljettavat kuluttajille tuotteet suoraan. Autoista sai noutaa nimeä ja rahaa vastaan tilaamansa tuotteet.

Tällaista pientä mukavaa minulle kuuluu. Ensi viikolla minulla onkin taas silmäpoliklinikan aika sekä pitkä viikonloppu, koska pääsiäinen alkaa! Kerron lisää kuulumisia taas ensi viikolla. Tsemppiä kaikille viikkoon! 🙂

Yksi kommentti

Kommentointi on suljettu.