Mitä kuuluu? Kuulovammaisen arkipäivä tiivistettynä

Kuulovamma.

Kaveri, joka on kulkenut matkassani jo teini-iästä saakka. Kuten lääkärinlausunnotkin kertovat, käytännössä vasen korvani ei kuule mitään. Ja se vaikuttaa päivittäiseen elämääni aina jollain lailla. En erota äänen tulosuuntaa sekä puhe on puuromaista. Erotan hyvin hienokseltaan todella matalia ääniä, eli pieni toiminto korvastani vielä löytyy.

Kaikista hankalimmat tilanteet syntyvät suurissa tapahtumissa, joissa on paljon ihmisiä paikalla. Kaupassa käyminen, julkisessa liikenteessä kulkeminen sekä tavallinen kadulla kävely aiheuttavat minulle ongelmia kuulla esimerkiksi vierellä kävelevän kaverini ääntä tarpeeksi selvästi. Kun tulin kuulovammaiseksi, huomasin, kuinka oma ääneni ”koveni” että kuulen itsekin tarpeeksi kovaa, mitä puhun. Olen myös vuosien saatossa alkanut artikuloimaan selvemmin ja hieman hitaammin, että pysyn perässä itse siitä, mitä selitän. Tämä on itseasiassa myös hyödyllinen taito vanhustyössä, mitä olen tehnyt. Olenkin saanut kiitosta siitä, että puhun selvästi ja rauhallisesti kovaan ääneen huonokuuloisille vanhuksille.

Koen edelleenkin välillä häpeää siitä, etten kykene kuulemaan tai huomioimaan kaikkia keskustelun osapuolia. Olen saanut paljon kommentteja asiasta tietämättömiltä; ”ootko tyhmä vai mitä kun et kuule?!” jos pyydän toistamaan lauseen uudestaan. Esimerkiksi kokouksissa tai kaveriporukalla välillä vetäydyn keskustelusta taka-alalle vain kuuntelemaan, jos en pysy perässä keskustelussa. Välillä ainakin kavereiden seurassa olen pyytänyt, että voisiko jokainen puhua omalla vuorollaan eikä päällekkäin muiden kanssa. Kaverit onneksi ymmärtävät asian, mutta eivät aina kaikki satunnaiset ohikulkijat tai tuntemattomat sitä ymmärräkään. Lisäksi kavereita nähdessäni pyydän heitä sijoittumaan oikealle puolelleni (esimerkiksi kävellessä), että pystyn suuntaamaan kuulevan korvani heihin päin.

Olen jokaisen päivän jälkeen yleensä todella väsynyt, jos olen joutunut oikein keskittymään keskusteluun. Se on äärimmäisen uuvuttavaa kuunnella tarkasti ja varmistella, kuulinko nyt varmasti oikein. Usein myös illalla päätäni särkee sekä korviani tinnittää. Luonnollisesti tykkään siis vastapainona hiljaisuudesta. 🙂 Minulle on kokeiltu kuulokojetta, mutta en ole kokenut hyötyväni siitä tarpeeksi. Aikoinaan, kun kuulovamma minulle ilmeni, Kuuloliitolla ei ollut sopeutumiskursseja tai -leirejä vain puoliksi kuulovammautuneille. Olen siis vähän jäänyt vertaistuetta tässä asiassa eikä oikein ystäväpiirissänikään ole kuulovammaisia ihmisiä.

Jos jotain positiivista(!) pitää kuulovammastani keksiä, nukun yöni selkeästi paremmin. Jos vaikka rappukäytävän äänet häiritsee yöllä, senkus käännän kylkeäni niin, että kuuleva korvani (oikea korva) on tyynyyn päin. Näin kaikki taustamelu hälvenee kauas kuulon kantamattomiin. Lisäksi tykkään käydä kuuntelemassa livemusiikkia ja jos korvatulpat ovat unohtuneet, saan aina ”korvatulppatiskiltä” ilmaiseksi yhden korvatulpan. Parillinen määrä korvatulppia jo maksaakin niin hurjan määrän euroja. 😉 Lisäksi joskus saan kehuja kuuntelemisen taidoistani, johtuen varmaan osaksi persoonallisuudestani sekä kuulovammastani, kun joudun oikein keskittymään ja pinnistelemään että kuulen kaiken.

Loppuun pieni infopläjäys; huonokuuloisuus ei ole mikään harvinainen asia Suomessa. Kuuloliiton mukaan Suomessa on jonkin asteinen kuulon alenema jopa 750 000 ihmisellä. (Kuuloliitto 2016.) Erilaisia kuulovammoja on olemassa monta aina lievästä huonokuuloisuudesta täydelliseen kuurouteen. Lisätietoja erilaisista kuulovammoista löytyy Kuuloliiton sivuilta (linkki löytyy tästä: Kuulovammat)

Ajattelin vielä kaunistaa tekstiä kesällä ottamallani kuvalla Ilosaarirokista pääesiintyjän keikasta. Festarit ovat pieni haaste kuulovammaiselle, mutta aina olen siellä kaiken kuullut mitä on pitänytkin! Tsemppiä meille kaikille viikkoon! 🙂

kuva

4 kommenttia

  1. Maija sanoo:

    Ihanan positiivinen asenne sulla tuota kuulovammaa kohtaan. Jaksamista jatkossakin!

    • Tepa sanoo:

      Kiitos ihanasta kommentista! 🙂 Kuulovamma tuntuu olevan tällä hetkellä pienempi paha miun elämässä, joten sitä on
      oppinut ajattelemaan jo positiivisesti vaikka välillä pieniä hankaluuksia iskeekin.

  2. Annika sanoo:

    Miulla on paljon samanlaisia tunteita, mutta tarkkavaisuus ja keskittymishäiriöön liittyen. On tosi väsyttävää ja raskasta, kun joutuu käyttämään kaiken energiansa siihen, että pysyy mukana keskusteluissa, ilman että kaikki menee vaan päässä sekaisin. Siis kun ei pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, kun kaikki ovat äänessä. Tosin tässä onkin sitten uusi ongelma, kun olen itse yksi niistä, ketkä puhuvat muiden päälle eivätkä osaa olla hiljaa 😀

  3. Tepa sanoo:

    Pitkien, keskittymistä vaativien keskustelujen jälkeen on aina ihan äärimmäinen väsymys päällä. Ymmärrän, että varsinkin kaveripiirissä keskustelut ovat niin hyviä välillä, että itsekin välillä puhun muiden päälle. Sitten sitä taas muistaa, että pitäisi vain itsekin puhua omalla vuorollansa, mutta eipä se niin nökönuukaa onneksi ole. 🙂

Kommentointi on suljettu.