Heips rakkaat lukijat!

Olen hyvin iloinen että mulle tuli tämä mahdollisuus kirjoittaa blogia sairaankauniin -sivustolle. Olen bloggaillut vuodesta 2007 on/off ja olen ollut vähän ruosteessa, mutta kyllä se tästä lähtee… 🙂

Mä olen kolmekymppinen neiti, asun Tampereella ja mulla on kaksi kissaa. Minut on adoptoitu Suomesta Suomeen, ja toinen vanhemmistani on ruotsinkielinen ja toinen suomenkielinen. Olen siis 100% kaksikielinen. Synnyin Vaasassa 1980 ja olin 3 kk ikäinen kun minut adoptoitiin Tampereelle, ihanaan perheeseen, ainoaksi lapseksi.

Siellä asuin ja kävin kaikki päivätarhasta saakka ruotsinkielisessä koulussa: 3-vuotiaasta 20 -vuotiaaksi. Kun menin ala-asteelle niin heti ykkösluokalla minua ruvettiin kiusaamaan ja se jatkui lukion ykköselle saakka. Kun syksyllä 1997 yritin palata lukioon niin sairastuin psykoosiin ja varhais-iän kehitymisen lukkiutumiseen. Eihän sitä syytä tiedetä… Mutta sinä kesänä oli monta projektia, jotka vei voimia ja kouluun palaaminen oli viimeisin tippa.

Olin siis 17-vuotias ja sairastin nuoriso-psykoosia. Jouduin sitten mielisairaalaan, olin siellä kahdeksan kuukautta— elokuusta 1997, huhtikuuhun 1998. Sitten yllätin opettajat, lääkärit ja kaikki, menin takaisin lukioon ja kirjoitin ylioppilaaksi. Muistan ikuisesti, kuinka yksi pyskologi sanoi minulle nuoriso-osastolla, että ”Sinustahan ei sitten koskaan tuu mitään”… Lähetin kiitos-kortin kun tulin ylioppilaaksi 😛 Tuntui kyllä hyvältä 🙂

Syksyllä 2000 opiskelin Tampereen Talouskoulu oppilaitoksessa englanninkielisen perus-kurssin (ns. Vaimo-Koulun) ja tammikuussa 2001 muutin Tukholmaan opiskelemaan englantia ja suomenkieltä Tukholman yliopistossa. Kaikki sujui todella hyvin, kunnes kesällä 2001 olin töissä vanhainkodissa ja minua kiusattiin sielläkin ja muutin takaisin Tampereelle vanhempieni luokse, että voisin toipua masennuksesta. Vuonna 2002 muutin takaisin Tukholmaan ja sairastuin kunnon psykoosiin kun lääkitys oli väärin. Asuin Tukholmassa vielä kymmenen vuotta, kävin hyvällä psykiatrilla, sain käydä koulua yliopistossa jaksamiseni mukaan ja sain paljon ystäviä.

Vuonna 2012 muutin takaisin Tampereelle. Nyt olen ollut hyvässä kunnossa, mutta kyllä siihen on menny aikaa… Onneksi olen aina huomannut pienimmätkin vaihtelut kunnossa.

Tässä oli elämäni tarina osa 1. Myöhemmin voin kertoa lisää, sillä eihän tässä vielä läheskään kaikki… 🙂

Hyvää loppupäivää ja jatkoa teille! 🙂