Avainsana: fibromyalgia

Oloja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monta viikonloppua on jo vietetty mökillä. Pitkiä viikonloppuja, nyt kun olen itse osa-aikatyöläinen ja mieheni on ollut lomalla. Viime viikonloppuna oli kuitenkin muuta ohjelmaa, joten mökkireissu jäi väliin. Oli mukavaa tavata lapsia kumppaneineen. Leivoinkin vähän, ja erehdyin itsekin maistamaan luomujauhelihasta tekemääni piirakkaa. Ei olisi pitänyt, ei mennyt kuin puoli tuntia niin sormet alkoivat turvota ja …

Lue lisää

Kipu ei näy päällepäin

Joitakin vuosia sitten olin varannut lääkärille ajan, toiveena saada jotain apua kipuun ja uupumukseen. Lääkäri totesi: Olet kyllä tosi pirteän näköinen. Niinpä. Kaikkeni yritän, ettei kipu ja uupumus näkyisi päällepäin. Kampaajani Karo saa ihmeitä aikaan luonnonpörröisessä takkutukassani. Ja kosmetiikka pelastaa mustilta silmänalusilta. Seerumia, valokynää ja kipugeeliä, ja keski-ikäinen fibroihminen on taas valmiina baanalle. Totuus on …

Lue lisää

Yöt Herra Fibron kanssa

DSCN1544

Uskollinen kanssakulkijani Herra Fibro viettää vaihtelevasti aikaa kanssani päiväsaikaan. Usein päivisin olen hyvinkin toimintakykyinen, joskin touhupäivät kostautuvat sitten iltasella. Vaikka pitkän tien olemme herran kanssa yhdessä kulkeneet, en ole vieläkään oppinut säästelemään itseäni. Illalla sitten akka on reporankana. Mutta riippumatta siitä, miten olen päiväni viettänyt, yöt noudattavat yleensä samaa kaavaa. Olen iltauninen ja käyn yleensä …

Lue lisää

Kuntoutumassa

  Hei taas! Ja terveisiä aurinkoisesta Oulusta! (Kuva viime syksyltä, Oulussa oli vielä täysi talvi). Viime viikko vierähti siellä kuntoutuksessa. Viime syksynä aloitin kirjastotyöntekijöiden tyk-kuntoutuksen kahden viikon selvitysjaksolla, ja nyt oli ensimmäinen viiden päivän valmennusjakso. Näitä valmennusjaksoja on tulossa vielä kolme lisää, viimeinen vuoden 2017 kesäkuussa. Meillä on mukava kuuden kirjastotädin ”rytmiryhmä” ja hirvittää jo …

Lue lisää

Hyviä ja huonoja uutisia

Hyvää naistenpäivän iltaa! Olen täällä vähän sekavissa tunnelmissa. Viime viikolla kävin keuhkojen viipalekuvauksessa, ja tänään oli lääkärin määrä soittaa tuloksista. Odotin ja pelkäsin tuota puhelua. Aina sitä mielessään ajattelee sitä pahinta vaihtoehtoa, kasvaimia tai keuhkoputkien laajentumia missä sitten nuo keuhkokuumepöpöt olisivat eläneet. No, lääkärillä oli siinä mielessä hyviä uutisia, että mitään pahanlaatuista ei keuhkoista löytynyt. …

Lue lisää

Selviytymiskeinoja

DSCN2252

Olen pala kurkussa lueskellut muiden bloggaajien tekstejä täällä. Järkyttävää millaisia asioita nuorten ihmisten elämässä on ollut ja on. Omat krempat tuntuvat niihin nähden vähäisiltä ja monet ikääntymiseen liittyviltä. Kipu ja kärsimys on kuitenkin yksilöllistä ja omakohtaista ja kokijalleen totta juuri siinä hetkessä. Kun ne kuuluvat elämään vuosien ajan, eikä toivoa paremmasta ole, on kehitettävä keinoja …

Lue lisää

Ikävä

Viime postauksessa iloitsin tulevasta osa-aikaisuudesta ja suunnittelin, mitä lisääntyneellä vapaa-ajalla tekisin. Ja mitä tekisin koiriemme Veeran ja Ronjan kanssa. Aina ei mene asiat niinkuin on suunnitellut. Viime keskiviikkona jouduimme sanomaan hyvästit rakkaalle Veera-suursnautserillemme. Veeran viime hetkistä voitte lukea Henkireikiä-blogistani. Kaikki kävi niin äkkiä, etten oikein vieläkään tajua tapahtunutta todeksi. Olihan Veera jo iäkäs, mutta kun se …

Lue lisää

Taivallusta Herra Fibron kanssa

DSCN0868

  Heippa sairaankauniit ja -komeat, ja muuten vaan kauniit ja komeat! Olen lueskellut blogeja täällä, mahtavia selviytymistaisteluja! Olette paitsi sairaankauniita myös ihan sairaan rohkeita kun kerrotte tarinaanne. Itse monivaivaisena ajattelin kertoa vaivoistani yksi kerrallaan, ja aloitan tästä vanhimmasta ja ”rakkaimmasta” kanssakulkijastani, fibromyalgiasta jota Eila Pesosen kirjan mukaan nimitän Herra Fibroksi. Yli kymmenen vuotta sitten olin …

Lue lisää

Hei, hauska tutustua!

DSCN0255

Jännää ja ihanaa aloittaa bloggaaminen tässä yhteisössä. Bloggaaminen ei ole minulle uutta, olen jo usean vuoden kirjoitellut life style -tyylistä blogia ja viime syksynä aloitin myös kirjablogin, kirjastotäti kun olen. Edellisissä blogikirjoituksissani olen tarkoituksella työntänyt sairastamista taka-alalle, mutta nyt ajattelin astua esiin vaivoineni, kun tilaisuus tuli. Olen siis viisikymppinen (no ehkä piirun yli) kirjastovirkailija Etelä-Suomesta. …

Lue lisää