Avainsana: endometrioosi

Muista hymyillä

Aikana kun olin juuri valmistunut ammattiin ja töitä riitti, paino jojoili ja aloin liikkumaan enemmän. Lähti kymmenisen kiloa, mutta lonkat tulehtuivat vuoronperään. Lääkärille mainitessa olevani alakuloinen, kehoitti hän lisäämään liikuntaa. Masennus lähtee kun aktivoituu liikkumaan, joten jatkoin miten pystyin. Kuukautiskierto heitti häränpyllyä, oli päänsärkyä, eikä jatkuvista lantion alueen kivuista ollut apua tässä kombinaatiossa. Turhauduin, kun …

Lue lisää

Endometrioosiviikko

lö

Tänään maanantaina 14.3 alkoi kansainvälinen endometrioosiviikko ja sen aikana on vaikka mitä tapahtumaa ja somekampanjaa. Oma osallistuminen tähän on lähinnä ollut instagram-kuvan lataaminen, facebookin profiilikuvan keltainen nauha ja tämän blogin päivittäminen. Ehkä lauantaina mennään kaverin kanssa vielä Million woman marchiin Helsinkiin. Mutta mielestäni on hienoa, että tälle sairaudelle on omistettu ihan kokonainen viikko, jonka aikana …

Lue lisää

Kas Vain!

Elo uudessa kaupungissa oli aluksi jännittävää. Kesällä tutkin kaupunkia ja käytin lääkettä alentamaan prolaktiinipitoisuutta. Silloin tällöin esiintyi huimausta, mutta en antanut sen häiritä elämääni, olinhan aloittanut liikuntaharrastuksen uudessa porukassa sekä käynyt pyörähtämässä ulkomaillakin. Ulkomaanreissun jälkeen tuli aika ostaa ensimmäistä kertaa lääkkeet hyperprolaktinemiaan uuden kaupungin apteekista. Farmaseutti kävi läpi perustietoni ja kysyi milloin prolaktiiniarvoni on viimeksi …

Lue lisää

Ruokavaliolla helpotusta endometrioosiin

Kaikki tekstin kuvat on otettu Googlesta

Olen jo vähän aikaa miettinyt erilaisia keinoja endometrioosikipujen helpottamiseksi. Sen takia koitan nyt saada oikeanlaisella ruokavaliolla helpotusta, koska mehän olemme mitä syömme. Olen jo muutaman päivän etsinyt netistä aktiivisesti tietoa endottarille sopivasta ruokavaliosta ja pääpiirteittäin se on tällainen: ei tyydyttyneitä rasvoja tai lisäaineita, ei gluteiinia, ei maitotuotteita, ei sokeria, ei punaista lihaa, ei kofeiinia, ei …

Lue lisää

Mitä huominen ottaa antaa, sitä tänään vielä et voi kantaa

Tekstikuvat on otettu Pinterestistä

Monet sairaudet – aivan kuten endometrioosikin – vaikeuttavat ja rajoittavat elämää jossain määrin. Olen tässä viime päivinä pohtinut, että miten sitä jaksaa tämän sairauden kanssa koko loppuelämänsä ja kuinka jaksan pysyä positiivisena. Oireeni ovat pahentuneet viime kuukausien aikana todella paljon ja välillä tuntuu, ettei toivoa ole. Silti ne elämän pienet, hyvät asiat potkivat aina persuksille …

Lue lisää

Mikä hyperprolaktinemia

Voisin jo melkein ilmoittautua sanahirviöiden keräilijäksi, kun näitä sairauksia tavaillessa kestää päivä. Jatkuvaa päänvaivaa aiheuttavan hyperprolaktinemian hoitoon ohjeetkin tulevat lääkäriltä, jonka erityisalaa endokrinologia ja diabetologia. Huhhuh sentään. Hyperprolaktinemia tarkoittaa maitohormonin liikatuotantoa. Prolaktiinin tärkein tehtävä on käynnistää ja ylläpitää maidoneritystä synnytyksen jälkeen. Sen suuri pitoisuus häiritsee mm. sukurauhasten toimintaa. Kansankielellä kerrottuna; keho on periaatteessa jatkuvasti siinä …

Lue lisää

”Alapään asiantuntija”

Kuva the-endo-diaries.com

Aloin epäilemään kuukautiskierrossani olevan jotain häikkää, kun jouduin työmatkalla pysäyttämään auton tienposkeen, pystymättä keskittymään – saati ajamaan – kovien vatsakramppien takia. Minulla on aina ollut kivuliaat ja epäsäännölliset kuukautiset, mutta muutaman vuoden takaisen umpilisäkeleikkauksen jälkeen kivut radikaalisti lisääntyivät. En silti koskaan olisi voinut kuvitellakaan, että kokisin joskus sellaisia kipuja, jotka rajoittaisivat normaalia elämääni. Kolmisen vuotta …

Lue lisää

Kani, kissa, koira, kiiwi, home, mitä näitä nyt on

Muistan maistaneeni viipaleen kananmunaa 2000-luvun alussa. En pitänyt sen mausta, enkä koostumuksesta ja hajukin kävi pahaa. En muista aikaa elämässäni, milloin olisin voinut syödä mitä huvittaa tai olisin uskaltanut mennä eläimen omistavan ystävän luo ilman erityisjärjestelyjä. Vietin erään fysiikan/kemian tunnin koulun käytävässä, kun toiset tekivät kokeita kananmunilla. Olen aina ollut allerginen. Toki näin vanhemmalla iällä …

Lue lisää

Luopumisen vaikeus

Kaikki tekstin kuvat on otettu Googlesta

Endopotilaana joutuu usein punnitsemaan eri vaihtoehtoja siitä, mitä kannattaa tehdä. Jotkut asiat pahentavat oireita ja kipuja todella paljon, ja silloin pitää miettiä, olenko valmis luopumaan niistä. Minä ainakin olen joutunut luopumaan monista tärkeistä asioista ja tiedän, että jatkossa minulla on vielä paljon lisää asioita, jotka vain kannattaa jättää taakseen. Enkä minä ole ainoa. Monet muut …

Lue lisää

Lapsettomuus – uhka vai mahdollisuus?

announcing_pregnancy

Yleisenä sosiaalisena normina on, että kaikki hankkivat lapsia jossain vaiheessa elämäänsä. On outoa, jos joku on vapaaehtoisesti lapseton. ”Miksi, mitä, kaikki haluaa lapsia kuitenkin, ootko nyt ihan varma, eihän kukaan voi elää ilman lapsia!!!1” Minä en esimerkiksi koskaan halua saada lapsia, enkä edes ehkä pystykään saamaan niitä, ainakaan normaalisti. Monelle endopariskunnalle karu totuus on, ettei …

Lue lisää