Avainsana: diabetes

Diabeteksen kanssa pitää olla nöyrä

Hei kaikille! Olen muutamassa aikaisemmassa blogitekstissä kertonut, kuinka olen odottanut pääsyä erikoissairaanhoidon piiriin diabetekseni suhteen. Olen ilmaissut haluni insuliinipumpun käyttöön jo pidempään, mutta vieläkään en ”lottovoittoa” ole saanut. Tänään kävin sisätautien poliklinikalla diabetelogilla/sisätautien erikoislääkärillä sekä diabeteshoitajalla. Luulin aluksi, että tämä on nyt se selvityskäynti jossa katsotaan mikä motivaationi pumppua kohtaan on ja onko minulla edellytyksiä …

Lue lisää

Aina pitäisi olla vielä parempi

Luonto on tärkeä voimavara minulle. Töiden jälkeen useimmiten kävelen puiston halki kotiin ja tyhjennän pääni työpäivän päätteeksi.

Hyvää syyskuuta kaikille. Päivittelen taas kuulumisiani, nyt kun olen saanut asioihin hieman selkeyttä. Aloitetaan vaikka viime viikon perjantain lääkärivisiitistäni, jossa tarkoituksena oli siis saada minulle lähetteet erikoissairaanhoitoon sekä korvapoliklinikalle. Pääsin nuoren ja mukavan mieslääkärin juttusille ja kävimme hyvää sekä rakentavaa keskustelua läpi. Ainut mikä minua kismitti mielessäni, oli kuitenkin se että tuntematta sairashistoriaani, lääkäri tuijotti …

Lue lisää

Ahtaat ajat ajatuksissani

Malmin ilmailunäytös oli komea tapahtuma!

Olen aina ollut omasta mielestäni hyvä pienen paineen alla. Työt sujuvat jouhevammin, ajatus kulkee kirkkaammin ja on mukavaa, kun on pientä puuhaa ja tekemistä sekä aivoille että käsille. Nyt on kuitenkin jo jonkun aikaa ollut fiilis, että ristiriitaiset ajatukset ja pitkään kestänyt paine niin työn kuin yksityiselämän puolesta ovat alkaneet syödä minua. Entistä enemmän iltaisin …

Lue lisää

Proliferatiivinen retinopatia, erä yksi

Kerrankin sain ehkä jopa ihan positiivisia uutisia terveyteni suhteen. Kävin eilen taasen diabetes- ja verisuonitukospoliklinikalla silmäsairaalassa ja tehokkaalla laseroinnilla silmäni uudisverisuonitus on saatu kuriin. Vielä tietysti silmissäni on uudisverisuonia, jotka tihkuttavat nestettä ja lisäävät silmän turvotusta, mutta laserointi on arpeuttanut entisiä verisuonia silmissäni umpeen ja näin ollen uusia ei ole merkittävästi tullut tilalle. Käyn uudelleen …

Lue lisää

Diagnosoimaton diagnoosi

Enjoy-Every-Moment-Picture

Edelliseen blogipostaukseeni liittyen – kävin tällä viikolla yksityisen puolen gynekologilla tarkistuttamassa ikävät vaivani. Itse käynti ei tehnyt minua juuri sen viisaammaksi. Kerroin oireistani hyvin yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Gynekologi vaikutti mukavalta ja aidosti pohtivalta, kun hän mietti mikä minua mahtaisi vaivata. Minulle tehtiin ultraäänitutkimus sekä sisätutkimus, josta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Päin vastoin – tuntui että …

Lue lisää

Diabeetikko matkustaa (ja vähän kuulumisia)

Loma tuli. Loma meni. Harmittaa ja väsyttää. Töiden jälkeen olen puuhastellut tulevan muuttoni parissa sekä välissä kerkesin viettämään peräti viikon loman. Lomani aikana kävin vanhempieni luona (kävin siellä viimeksi siis jouluna..) sekä piipahdin juhannuksena Riikassa ja Tallinnassa. Vanhempieni luona maalla oli mukavaa, kun sain saunoa sekä paijata kahta koiraa mielin määrin. En voinut kuitenkaan olla …

Lue lisää

Pettymyksistä huolimatta eteenpäin

Hellepäivien jälkeistä huomenta kaikille! On ollut hieman tukalat oltavat näin lämpöisinä päivinä, kun asunnolla ei vaihdu ilma mihinkään suuntaan ja työpaikalla on ilmastointi rikki. Itse tulen aika huonovointiseksi poikkeuksetta hellepäivinä, olen uupunut, pahoinvoiva ja väsynyt. Verensokerit tuntuvat huitelevan taivaissa ja yölläkään ei kuumuudessa saa nukuttua kunnolla. Pääsin sen verran kuitenkin tässä parin viikon sisään selville …

Lue lisää

Pieni tarina diabulimiasta

Diabulimia. Hassu sana, vakava merkitys. Varmasti moni lukija on kuullut jonkin nimisen syömishäiriön. Luin hiljattain jutun, jossa tyypin yksi diabeetikoille on löytynyt myös ”oma syömishäiriö”, joka on vielä harmillisen vähän tunnettu maailmassa. Haluankin hieman avata teille omaa taustaa diabulimian kanssa. Lisäksi suosittelen äärimmäisen lämpimästi lukemaan tämä artikkelin, jossa kerrotaan diabulimiasta tarkemmin. Kun sairastuu nuorena, niin …

Lue lisää

On tervettä viihtyä myös itsensä kanssa

Viikot ovat taas vierähtäneet ja alavireisyys terveyden suhteen jatkuu. Vaikka vietinkin todella mukavan vapun entisten opiskelukavereideni kanssa, olen ollut aika paljon yksin (tarkoituksella) viime päivät. En ole oikein päässyt irtaantumaan kunnolla töiden takia ja odotankin todella, todella paljon kesälomaani sekä töiden loppumista. Olen aikaisemminkin kirjoittanut yksinäisyydestä sekä sairastamisesta yhdistettynä. Olen taas miettinyt aihetta paljonkin. Vaikka …

Lue lisää

Ylös ja alas, verensokerin viilailua puolin ja toisin

Kun pää on jumissa, koko kroppa kärsii siitä. Näin ajattelen tämän hetkistä tilannettani. Olen totaalisen kyrpiintynyt ja väsynyt (jälleen kerran) diabetekseeni. Minulla on ollut ongelmana jo muutaman vuoden korkeat aamuverensokerit sekä liian matalat verensokeriarvot keskellä päivää. Lääkitystäni on viilattu, ruokavaliot ja harrastukset tsekattu, elämäntilanne katsastettu eikä kukaan oikein ole osannut auttaa minua asiassani. Insuliiniannosten viilaaminen …

Lue lisää