Avainsana: ahdistus

”Vaikka tuhannesti kaadut, ei sua voi haavoittaa.”

Kun kaikki muutkin, niin kai sitten minäkin. Kyseessä on Ylen Sekaisin 24/7- kampanja. Siinä tuodaan esille iänikuinen tabu eli mielenterveysongelmat. Tervetuloa lukemaan omaa tarinaani muiden tuhansien joukosta! Elämä alkoi myllertää murrosiässä, niin kuin kaikilla muillakin – en ikinä haluaisi palata takaisin siihen aikaan. Lisätaakkaa harteille toivat aggressiivinen lastenreuma, sekä useat parin viikon hoitojaksot 800 km …

Lue lisää

Oma hankala elämä

Monet ovat kysyneet miten saan kaiken elämässäni näyttämään niin helpolta? Vaikka kaikki näyttäisi ulospäin helpota voin vakuuttaa ettei se ole. Uskaltaisin väittää, että monen muun elämä on helpompaa mutta kaikkihan lähtee asenteesta. Minulla on oma polkuni kuljettavana ja aion tehdä siitä niin hyvän kuin vain pystyn koska me ansaitsemme sen, minä ja perheeni. Olen suorittanut …

Lue lisää

Minä täällä hei!

Heimoi kaikki muruset, Sain mahdollisuuden alkaa #Sairaankaunis-bloggaajaksi, josta olen innoissani. Aina välillä on kuulunut, kuinka minun pitäisi kirjoittaa enemmän. Sillä välin olen kuitenkin puskenut luovuuttani kameran linssin läpi – valokuvauksesta tuli kivun myötä minulle toinen tapa hengittää, olla vapaa. Mimmistiina onkin minulle myös taiteilijanimi, joka pyörii ympäri internettiä – alkunsa siitä sai myös Mimmistiina Photography. …

Lue lisää

Töttöröö-fiilistä ja avautumista ihan kaikesta

Väsyttää: Oon nyt viikon ajan nukkunut max 2 tuntia yössä ja kyllä muuten tuntuu! En edelleenkään jaksaisi olla töissä, mutta väsymys tuntuu jälleen turhalta syyltä olla pois. Sitäpaitsi mulla muistuu väsymyksestä johtuvasta sairaslomasta vaan mieleen se ensimmäinen kuukausi raiskauksen jälkeen. 4 viikon ajan saikkua viikon pätkissä ja joka maanantai uudet vahvemmat unilääkkeet, jotka ei siinä …

Lue lisää

Olipa kerran…

Pienen pieni tyttö odottaa innolla ensimmäistä koulupäiväänsä. Tyttö oli saanut valita kaupasta ihka uuden pyörän, jolla hän saa taittaa ensimmäisen koulumatkansa yhdessä isänsä ja saman ikäisen serkkunsa kanssa. Serkukset olivat menossa samalle luokalle. Tytöt olivat tästä helpottuneita; jos muita kavereita ei löytyisi, serkuksilla olisi toisensa. Pian kuitenkin pienen pieni tyttö huomasi tekevänsä serkkunsa läksyjä. Sitten …

Lue lisää

Tänään oli sellainen päivä.

Tänään olin aamulla todella väsynyt.  Tänään ajattelin, etten jaksa mennä töihin: menin silti.  Tänään tiuskin päivän töissä – ei ois ehkä sittenkään kannattanut mennä.  Tänään töistä päästessäni tapasin äidin ja purskahdin samantien itkuun.  Tänään mua väsyttää, sanoin.  Tänään en tahdo oikein jaksaa.  Tänään äiti auttoi mua ja edelleen itkin: Kuka huolehtisi minusta huomenna, jos äitiä …

Lue lisää

Ei toivottuja vieraita

Voi nyt hermohepulipaniikki taas! (Ei, tämä teksti ei ole mun mielikuvituksen tuotosta. Tämä on totista totta. Turvapaikka ei ole turvapaikka, ei ainakaan mulle.) Luulin jo, että oon päässyt tästä ”rienasta” eroon lopullisesti, mutta ilmeisesti olin väärässä. Puhun nyt asunnossani käyvistä ei-niin-toivotuista vieraista. Nimittäin naapureista (?), jotka käyvät omine lupineen yleisavaimella asunnossani. Muutin tänne maaseudun rauhaan …

Lue lisää

Halusin vaan kuolla

Ihanakamala kevät on täällä ja olen selvinnyt taas tänne asti! Kuulumisia sen verran, että prolaktiinia alentava lääkitys laitettiin hetkeksi tauolle. Sillä selvitetään, aiheuttaako lääkitys minulla huimausta ja tajunnanhämärtymistä vai onko kyse jostain muusta. Sydän on onneksi satunnaisia rytmihäiriöitä lukuunottamatta kunnossa. Viimehetket olen pohtinut mihin saakka ihmismieli oikein taipuu ja miten pelottavat ja jopa ahdistavat asiat …

Lue lisää

Kuulumisia (ja vähän muutakin)

aaaaaaaaaaaaa

Huh, onpas vierähtänyt aikaa viime postauksesta! Pahoittelut tästä. Olin tosiaan sen viisi päivää sairaslomalla vatsataudissa, sitten neljä päivää töissä ja tänään kävin taas hakemassa sairaslomaa – vatsatauti iski takaisin ja entistä pahempana. Olen todella harvoin sairaslomalla, mutta nyt jostain syystä on tullut tälläinen sairausrupeama. Se aiheuttaa tietenkin minussa huolta potkuista/sopimuksen jatkumattomuudesta, mutta keskusteltuani siitä terapiassa …

Lue lisää

Ette te tiedä mitään..oikeasti

Noin tekisi mieli välillä vastata uteliaille. Mikä sinua voi ahdistaa, kaikkihan on niin hyvin. Niin tiedän.  Olen aina iloinen, rempseä ja hymyilevä. Välillä vain masentaa ja ahdistaa aika ajoin. Mutta ottakaa myös huomioon se, että ette te tiedä loppujen lopuksi yhtään mitään. Te tiedätte vain sen minkä haluan teidän tietävän, minkä tahdon kertoa ja näyttää …

Lue lisää