Kirjoittajalta Tepa

Kuulovammainen ykköstyypin diabeetikko, jolla on todettu myös lisäsairauksia oheen värittämään arkea. Tykkään mm. welsh corgeista, suomalaisesta marjaviinistä, matkustelusta, kokkaamisesta, Flightradar24:sta, metrokartoista, järjestö- ja vapaaehtoistyöstä sekä aidoista ihmisistä.

Matkalla kevääseen

Hei kaikille ja ihanaa aurinkoista kevätpäivää! Päivittelen hieman elämäni vaiheita taas tänne, vaikkei terveyden suhteen mitään uutta kuulukaan. Kuulokojeeni saaminen menikin sitten huhtikuun puolelle, koska jouduin vaihtamaan aikaa työkiireiden takia. Onneksi kuulokojetarpeeni ei ole akuutimmasta päästä, olen selvinnyt tähänkin mennessä ihan hyvin ilman laitetta. Ainut todella suuri harmi oli, että jouduin perumaan silmälääkäriaikani jonka olisi …

Lue lisää

Innolla eteenpäin

Hei! Kuulumisia! Niitä minulla olisi pitkä liuta, mutta kokeilen tiivistää olennaisimmat asiat tähän tekstiin niin, että useammat jaksaisivat tämän lukea. Minulla oli tuossa vähän aika takaperin lomaa työpaikan vaihdoksesta johtuen. Lomaa oli vajaat kaksi viikkoa ja AI ETTÄ SE TULI TARPEESEEN! (Viimeksi siis ollut näin pitkä loma vajaa kaksi vuotta sitten..) En suunnitellut mitään ihmeellistä tekemistä, …

Lue lisää

”Kuuluuko sieltä mitään?”

20170211_1412251

Hei pitkästä aikaa! Aika päivitellä kuulumisia ja onhan sitä tässä viikkojen aikana kerennytkin tapahtumaan paljon yhtä sun toista. Pari viikkoa sitten kävin Kuulokeskuksessa keskustelemassa kuulokojeeseen liittyvistä asioista. En oikein tiennyt etukäteen, mitä käynniltä pitäisi odottaa.. mutta ainakin pääsin tutkimuksiin sekä minulle tilattiin koje, jota pääsenkin sovittamaan maaliskuun puolella. Kuulokeskuksessa kävin audionomilla, joka teetti minulle puhe-ääni-tutkimuksen …

Lue lisää

Kovalla työllä kovaan tulokseen

Vihdoin ja viimein pääsin diabeteslääkärilleni syventymään, mitä minun verensokereissani tapahtuu mm. yöaikaan. Käyntini oli todella informatiivinen ja opettavainen! En voi muuta kun ällistellä sitä ”yksinkertaista” asiaa, miten hiuksenhienoa vääntöä välillä diabeteksen kanssa eläminen on. Inhoan suuresti sitä väheksymistä, mitä välillä kohtaan. ”No pystythän sä elää iha normaalia elämää!”, ”eihän toi nyt paha oo!” Helpoltahan se …

Lue lisää

Ympärilläni on hiljaisuus

Hiljaisuus ympärilläni. Se ei ole ikinä enteillyt hirmuisen hyvää minulle. Hiljaisuus parisuhteessa, kaverisuhteissa, lääkärin miettiessä ja tutkiskellessa papereita, opettajan arvioidessaan tehtäviäni, pomon katsoessani silmiini – hiljaa. Sen jälkeen on aina aukaista suu, välillä pidemmänkin ajan jälkeen. Harvemmin uutiset ovat olleet hyviä. Joskus on vain hyvä antaa asioiden olla ja hiljaisuuden tulla väliin. Nyt minun ympärilleni …

Lue lisää

iPro2 – sokkosensorointia kudosnesteestä

Asiat ovat taas sitten viimeisimmän kirjoitukseni edistyneet. Kävin kuulolääkärillä viime viikolla. Lääkäri oli sitä mieltä, etten välttämättä tarvitsisi kuulokojetta koska onhan se fakta että oikea korvani kuulee todella hyvin. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että laitamme minut kuulokojeen sovitusjonoon ja jos en koe hyötyväni laitteesta, voin sen palauttaa takaisin sairaanhoitopiirille. Arvio kojeen saamisesta on nyt ainakin kaksi …

Lue lisää

Nyt näkyy ja kohta myös kuuluukin hyvin

Mahtavaa joulukuun alkua kaikille. Nyt on aika päivitellä viimeaikaisia kuulumisiani tänne. Sitten edellisen tekstin kerkesin piipahtamaan Prahassa, joka oli todella spontaani reissu minulle! Kaverini matkaseuralainen joutui perumaan matkan omalta osaltansa, joten kaveri ajatteli pyytää minua mukaan ja enhän minä, matkustamista rakastava ihminen, osannut niin hyvästä tarjouksesta kieltäytyä. Piipahdimme viikonloppureissuna Prahassa ihastelemassa maisemia sekä saimme syötyä …

Lue lisää

#siniranne maailman diabetespäivänä

wdd-logo-date-finnish-2048px

Hyvää maailman diabetespäivää kaikille! Vuodesta 2007 maailman diabetespäivä on ollut YK:n yksi joka vuosi järjestettävistä teemapäivistä. Päiväksi on valikoitunut 14.11, koska silloin insuliinin toinen keksijä, Frederick Banting, viettää syntymäpäiviään. Teemapäivän taustalla ovat Kansainvälinen diabetesliitto IDF ja Maailman terveysjärjestö WHO. Ensimmäisen kerran maailman diabetespäivää on vietetty jo vuonna 1991. Tunnuksena toimii sininen ympyrä. Tänään on mediassa …

Lue lisää

Maailman diabetespäivä 14.11

Sää todellakin suosi minua lomalla

Kerroin edellisessä tekstissä metformiinin aloittamisesta. Olen nyt vajaat kolme viikkoa syönyt kyseistä lääkettä. Sovimme lääkärin kanssa, että ensimmäisen kahden viikon jälkeen laitan verensokeriseurannan lääkärille sähköpostitse. Verensokeriarvoista hän voi seurata, onko lääke tehonnut minuun toivotulla tavalla ja onko tarpeen muuttaa esimerkiksi insuliiniannoksiani. Sain lääkäriltä kehuvia kommentteja verensokeriarvoistani, eli ilmeisesti lääke tepsii ainakin minulla. Olen nyt alkuun syönyt …

Lue lisää

Metformiini, yksi keino muiden joukossa

Minä ja metformiini. Ollaan oltu tässä jo kimpassa muutaman päivää. Metformiinin tarkoitus on siis vähentää maksan sokerintuotantoa. Tyypillisemmin tätä lääkettä käytetään tyypin kaksi diabeetikoille, mutta myös ”ykkösille” määrätään lääkettä auttamaan paremman hoitotasapainon löytämisessä. Koska on ilmaissut miljoonaan kertaan tahtoni pumppuhoitoon, niin minun pitää kokeilla nyt kaikkia keinoja jotka puoltavat pumpun käyttöä kohdallani. Näitä keinoja ovat …

Lue lisää