Kirjoittajalta JaanaK

Olen Colitis ulcerosaa eli haavaista paksusuolentulehdusta sairastava 24-vuotias media-alan opiskelija. Hyvin pitkään sairauteni hallitsi koko elämääni, mutta 2016 tehdyn pysyvän ohutsuoliavanteen ansiosta olen alkanut saamaan elämääni pikkuhiljaa takaisin.

Ensimmäinen työpäivä yli kahteen vuoteen

image

Vihdoin on se päivä koitttanut, kun pääsen takaisin töihin. Tätä on jo yli kaksi vuotta odotettu. Viime yö tuli nukuttua vähän huonosti, mutta silti oli ihana herätä tähän aamuun tietäen, että pääsee myöhemmin tänään töihin. Onneksi on pehmeä lasku töihin. Työt alkaa kolmella perehdytysvuorolla. Sen jälkeen pääsen sitten tekemään keikkaa normaaliin tapaan. Ainut asia, mikä …

Lue lisää

Paluu arkeen

image

Moi taas pitkästä aikaa!:) Kävin vähän yli viikko sitten lääkärillä ja lopputulos ei ollut ihan sitä, mitä olin itse toivonut. Olen täällä aiemmin kertonut voinnistani. Olen juhannuksesta asti kärsinyt vatsakivuista, pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Lääkäri tutki, eli paineli vatsaa ja työnsi sormensa avanteeseen. Siinä oli sitten se käynti pähkinänkuoressa. Lääkäri sanoi, että ei tiedä mistä oireeni …

Lue lisää

Viisi vuotta sitten jouluaattona tämä kaikki alkoi räjähtämällä. Tuosta jouluaatosta eteenpäin meni kaksi kuukautta oksennellessa ja ripuloidessa verta. Tuon kaksi kuukautta pelkäsin koko ajan pahinta. En ollut silloin vielä kuullut sairaudestani mainittavan edes sivulauseessa. Nyt viisi vuotta myöhemmin vietän ensimmäistä jouluani avanteen kanssa. Pitkä matka on kuljettu ja vielä sitä on jäljellä. Vähän jännittää miten …

Lue lisää

Kuulumisia ja tuotekokeilua

image

Moikka kaikki Sairaankauniit ja -komeat! Mitä teille kuuluu? Enää vähän alle kuukauden päivät jouluun. Tämäkin vuosi on mennyt todella nopeasti. Tässä postauksessa kertoilen vähän tämänhetkisiä kuulumisia ja kerron testaamistani avannetuotteista. Kuulumisia Terveydentilassani ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Oikeastaan tuntuu, että oloni on huonontunut entisestään. Väsymys on jatkunut samaan tapaan kuin ennen. Haluaisin tännekin kirjoittaa useammin, …

Lue lisää

Tämän hetkinen tilanne

image

Moikka pitkästä aikaa kaikille!:) Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo tovi. Syy siihen, miksi en ole kirjoittanut johtuu siitä, että olen ollut todella väsynyt. Väsymys on ollut niin pahaa, että olen suurimman osan ajasta joutunut lepäämään. Väsymys on yksi Ibd:n oireista. Väsymyksen takia on todella vaikea keskittyä mihinkään. Olen aloittanut kirjoittamaan tänne useaan otteeseen, mutta siitä …

Lue lisää

Kuka minua hoitaa?

väsynyt

Viimeisen 3-4 viikon ajan vointi on pikkuhiljaa huonontunut. Väsyttää joka päivä niin paljon, että silmät eivät meinaa pysyä auki. Nukun 12 tuntia päivässä silti olen todella väsynyt. Loppu päivä menee aina levätessä. Väsyn todella helposti, pelkkä kaupassa tai suihkussa käyminen vie voimat niin, että on pakko levätä. Lisäksi minulla on pahoinvointia ja pientä mahakipua myös …

Lue lisää

Kuulumisia ja ajatuksia avanteesta

image

Avanteen kanssa on ollut alusta asti pieniä ongelmia. Suolistoni tuntuu menevän tukkoon milloin mistäkin ruu’asta todella helposti. Yleensä nämä tukokset eivät ole olleet mitenkään pahoja, vaan menevät itsestään ohi, juomalla vettä ja liikkumalla. Tukos oireita minulla on ollut pari viikkoa. Välillä tukos hellitää ja sitten se tulee takaisin. Monena yönä on ollut maha kipeänä onneksi …

Lue lisää

Avanne ongelmat

image

On kulunut vähän yli kolme kuukautta siitä, kun minullle tehtiin pysyvä ohutsuoliavanne j-pussin tilalle. Ajattelin nyt kertoa vähän ongelmista joita olen tässä alkutaipaleella avanteeni kanssa kohdannut. Ensimmäinen ongelma, jonka kohtasin avanteeni kanssa oli ohivuodot. Ohivuodot voivat pilata koko päivän, varsinkin kun niitä tulee useamman kerran päivässä. Aluksi avanne sidoksen vaihtaminen useamman kerran päivässä oli todella …

Lue lisää

Onko leikkaus parannus?

image

AJattelin jakaa vähän omia mietteitäni aiheesta Colitis Ulcerosa ja leikkaushoito. Moni mieltää leikkauksen olevan parannuskeino Colitis ulcerosassa, mutta näin asia ei valitettavasti ole. Toki, kun poistetaan paksuoli ja tehdään j-pussi tai avanne tulehtunut suoli on silloin poissa. Leikkauksen tarkoituksena on parantaa potilaan oloa sekä elämänlaatua, mutta se ei ole sama asia kuin olisit täysin terve …

Lue lisää

Ajatustenvirta

Kello on noin kaksi yöllä, en saa unta. Olen pyörinyt sängyssä jo useamman tunnin yrittäen saada unta. Oloni on turhautunut, surullinen ja stressaantunut. Mietin tulevaisuuttani ja kaikkia niitä suunitelmia, joita olen syksyksi tehnyt. Kaikki tuo tuntuu hyvin kaukaiselta ja vaikealta. Olen ollut sairaslomalla jo 2,5 vuotta, joista noin vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä. Siirtyminen takaisin normaaliin elämään tuntuu …

Lue lisää